Ajankohtaista

Joulu ja uusi vuosi lähestyvät

8 joulukuun, 2023

Takana alkaa pian olla taas yksi merkillinen vuosi. Näitä on nyt riittänyt sitten koronaviruksen ilmaantumisen Eurooppaan vuoden 2020 alussa. Siitä lähtien ollaankin sitten oltu aiempaan verrattuna enemmän tai vähemmän poikkeusoloissa. Vaikka koronasta ollaankin jo päästy, ainakin siis toistaiseksi siitä vakavammasta versiosta, niin Ukrainan sodan jäljiltä maailmanjärjestys on mullillaan. Syksyllä myös Israelissa ja lähi-idässä alkoivat mittavat sotatoimet. Suomessa on totuteltu Venäjän vaikuttamispyrkimyksiin, nyt kun siellä katsotaan ilmeisesti Naton jäsenyyden myötä uhan lisääntyneet. Hybridioperaatioita on ollut, ja itäraja piti laittaa kiinni. Erikoisuudet tuskin ovat tähän loppumassa, päinvastoin.

Lue lisää

Eveliinan kuulumisia

15 marraskuun, 2023

Tervehdys!
Minulla on harjoituskausi jo kovassa vauhdissa kohti ensi vuotta. Tulossa on mielenkiintoinen ja oikea unelmien urheiluvuosi. Luvassa on heti maaliskuun alussa yleisurheilun MM-hallit Glasgowssa, kesäkuussa kilpailtavat EM-kisat Roomassa ja elokuussa Pariisin Olympialaiset.

Lue lisää

Kasvua taantumassa

30 lokakuun, 2023

Maailma on mullillaan. On Ukrainan sotaa, nyt jo Gazan sotaa. Inflaatiota on piisannut jo jonkin aikaa, vaikka laskemaan päin jo onkin. Korot ovat sitkeästi korkealla. No, korkealla verrattuna nollakorkojen aikaan. Koronasta on päästy, mutta uutta aaltoa on työntymässä. Kaasuputket katkeilevat Itämerellä. Suomi on Natossa, ehkäpä pian myös Ruotsi. Rakentaminen on loppunut Suomessa lähes tyystin.

Lue lisää

Siltaraha Oy lähtee sponsoroimaan kahta suomalaista huippu-urheilijaa

18 lokakuun, 2023

Suomalaisena avainlippuyhtiönä olemme päättäneet markkinointimme osana lähteä tukemaan kahta suomalaista perinteisten lajien urheilijaa heidän tavoitellessaan arvokisamenestystä. Toinen urheilijoista on 800 metrin juoksija Eveliina Määttänen, ja toinen on maastohiihtäjä Verneri Suhonen.

Lue lisää

Mikä on korkojen suunta?

21 syyskuun, 2023

Euroopan keskuspankki nosti jälleen kerran ohjauskorkoa, odotetusti. Välittömästi alkoivat ja jatkuivat arvailut siitä, olisiko nyt nostojen aika jo ohi ja pian alkaisivat korkojen laskut. Mene ja tiedä. Yhtä kaikki, inflaatiotavoitteeseen ei edelleenkään ole päästy ja siten olisi vaikea uskoa, että ihan pian alkaisivat korkojen laskut. Toki, mikäli koronnostot piakkoin tehoavat inflaatioon ja aiheuttavat halutun kevyen taantuman, niin silloin luonnollisesti on tilaa ainakin lopettaa nostot, ehkä jopa jollain aikavälillä aloittaa laskeminen. Vielä on kuitenkin aikaista arvailla, miten maailmantilanteet kehittyvät lähitulevaisuudessa ja kaukaisemmassa varsinkin.

Lue lisää

Syksy saapuu

5 syyskuun, 2023

Taas on aika, kun voi todeta, että syksy on saapunut runsaiden sateiden kera. Suomen lyhyt kesä alkaa olla jo takanapäin. Kalenterinkin mukaan alkaa jo syyskuu. Mennyt kesä oli kelien puolesta hyvin tavanomainen, vähän helteitä ja paljon epävakaista. Talouden puolella kesän aikana kantautui valitettavasti valtaosin negatiivista viestiä. Korot jatkavat korkealla, samoin inflaatio. Kulutuskysyntä on jatkunut vielä kohtuullisella tasolla, mutta asuntomarkkinat ja rakentaminen ovat jäissä.

Lue lisää

Yrittäjä ja kesäkuu

15 toukokuun, 2023

Taas on se aika vuodesta, kun valmistaudutaan monen mielestä parhaan vuodenajan vastaanottoon. Ollaan siis kesän kynnyksellä. Kesä on toki suomalaisittain varsinkin mieluisaa aikaa. Valoa riittää varmasti, lämpöäkin yleensä ja toivottavasti. Näillä eväin suomalaiset saavat ladattua itseensä riittävästi energiaa ja tarmoa kestääkseen pimeän ja kylmän vuodenajan. Suomen kesä on lyhyt, jotkut vitsailevat jopa, että vähäluminen. Sitäkin se tyypillisesti on, vaikkakin paikallisia räntäkuuroja joskus esiintyy. Suomalaisten kesälomat ajoittuvat pääsääntöisesti juhannuksen ja elokuun ensimmäisen viikon väliin. Heinäkuussa suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät ovat niin sanotusti kesälaitumilla. Toimistot kumisevat tyhjyyttään ja kaikki lomanviettokohteet pursuavat ihmisiä.

Lue lisää

Pankkijärjestelmä horjuu

24 maaliskuun, 2023

Useimmilla on varmasti vielä erittäin hyvässä muistissa, kun pankkijärjestelmä oli edellisen kerran vaarassa romahtaa vuonna 2008. Keskuspankkien väliintulon, massiivisen rahan painamisen ja veronmaksajien rahoittamien tukipakettien ansiosta täystuholta täpärästi vältyttiin. Pelastusoperaation seurauksena uutta rahaa luotiin tuolloin ja tulevina vuosina kuitenkin siinä määrin massiivisesti, että alkoi pitkäkestoinen omaisuuskohteiden, ennen kaikkea osakkeiden, kiinteistöjen ja joukkovelkakirjojen hurja arvonnousuputki. Mikään ei tuntunut pysäyttävän kehitystä, korot painuivat käytännössä nollan tuntumaan ja inflaatio ei lähtenyt ennustuksista huolimatta nousemaan.

Lue lisää

Tiedote: Siltaraha ja Sortter yhteistyössä yrityslainojen vertailussa

13 maaliskuun, 2023

Siltaraha ja lainavertailualusta Sortter toimivat yhteistyössä yritysasiakkaiden laina- ja rahoitustarpeissa. Sortterin vertailualustalla suomalaiset yritykset hoitavat talousasioitaan ja etsivät tarpeeseensa sopivaa laina- tai rahoitustuotetta.

Lue lisää

Kuuma vaalikevät

7 maaliskuun, 2023

Lunta on vielä maassa ja pakkanen paukkuu, mutta kevät etenee vauhdilla, ja muutamien viikkojen päästä koittavat jo vaalit. Asetelma on mitä mielenkiintoisin, kun talouden realiteetit ovat kääntyneet aivan uuteen asentoon sitten reilu vuosi sitten alkaneen Ukrainan sodan. Kuluneelle jaksolle mahtuu vielä lisäksi pitkä ja raskas koronapandemia. Näiden tapahtumien ja edelleen jatkuvan sotatilan ja maailmanpoliittisen sekasorron seurauksena taloustilanne maailmalla ja myös toki Suomessa on kääntynyt kasvusta ja nollakoroista taantumaan ja nousevien korkojen ympäristöön. Kehitykselle ei tunnu näkyvän ainakaan välitöntä helpotusta, vaan vaikeata tulee olemaan ainakin näköpiirissä olevan lähitulevaisuuden aikana.

Lue lisää