Ajankohtaista

Exit-strategia Koronasta

12 huhtikuun, 2021

Reilu vuosi on koronapandemian kanssa eletty, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin Suomessa tilanne on ollut esimerkiksi muuhun Eurooppaan ja naapurimaihin verrattuna selvästi parempi. Seuraamuksitta emme mekään toki ole selvinneet vaan parhaillaan eletään suomalaisittain kovien rajoitustoimien keskellä. Keski- ja etelä-eurooppalaista ulkonaliikkumiskieltoa meille ei sentään kuitenkaan tullut, koska perustuslakivaliokunta piti kiinni kansalaisten perusoikeuksista.

Lue lisää

Pörssien muutos näkyy yrittäjille

12 lokakuun, 2018

Markkinatilanne muuttumassa myös yrittäjälle

Viime viikot on saatu seurata jo vuosia nousseiden pörssien alamäen alkua. Tällä viikolla alamäki näyttää voimistuneen entisestään, samalla kun Yhdysvaltojen korot ovat olleet selvässä nousuputkessa. Markkinasentimentti tuntuu nyt lopulta olevan selvässä muutosvaiheessa pitkän positiivisen jakson jälkeen.

Lue lisää