Ajankohtaista

Tulevaisuus ja talouskasvu

Maailma tuntuu näinä päivinä olevan valtavassa muutoksessa jatkuvasti, tulevaisuus näyttää jatkuvasti muuttuvan ja tavallisen tallaajan on lähes mahdotonta pysyä perässä. Mihin suuntaan maailmamme sitten on menossa? Varmaan jokainen käy silloin tällöin ajatuksissaan läpi, mitä tulevaisuus tuo. Tässä blogissa kirjailtuna joitain ajatuksia talouselämään, rahoitusmahdollisuuksiin ja yleensä elämään ja filosofiaan liittyen.

Lue lisää

Kummalliset korot

Ihmeiden aika ei ole ohi. Vielä vuosikymmen tai vähemmänkin sitten yleisesti pidettiin mahdottomana ajatusta, että korot olisivat nolla tai jopa negatiiviset. Kuviteltiin, että korkojen normaali taso olisi jotain 3-5%:n luokkaa. Negatiivisten korkojen piti olla mahdottomia, sillä mikäli näin olisi, menisivät ihmiset pankkiin nostamaan talletuksensa käteiseksi, jolloin syntyisi talletuspako ja kriisitilanne. No, tosiasiassahan tänä päivänä käteisen määrä on häviävä, eikä suuria summia ole muutenkaan helppo tuosta noin vaan nostaa pankista. Puhumattakaan megasummista. Raha on nykyään velkaperäistä bittirahaa. Käteisen merkitys on häviävä. Näin ollen tuo käteislogiikka ei toimi. Oikeastaan ainut, mikä ratkaisee, on kysyntä ja tarjonta, ja kun finanssikriisistä lähtien on pumpattu rahaa systeemiin urakalla, niin tarjonta ylittää jo kroonisesti kysynnän. Siitä syystä viralliset markkinakorot ja valtioiden korot ovat jo nollilla tai jopa negatiivisia.

Lue lisää

Pikavippien uusi maailma

Kuluvan kuukauden alusta astui voimaan uusi pikavippien tai oikeammin kulutusluottojen uudistettu laki. Jatkossa kulutusluottojen korot on asetuttava korkeintaan 20 prosenttiin vuotuiseen korkoon edellisen 50 prosentin sijaan. Lisäksi kuluille on korkeintaan 150 euron määräinen vuotuinen raja. Muutos aiempaan on huomattava, ja usea toimija onkin jo ilmoittanut lopettaneensa pikavippien tarjoamisen nykymuodossaan.

Lue lisää

Kulutusjuhlat jatkukoon

Lämmin kesä ja ilmastonmuutoksesta puhuminen ovat saaneet taas mediassa ja somessa aikaan valtavaa kulutuksen vähentämiseen ja päästöjen pienentämiseen tähtäävää keskustelua. Lihaa korvataan korvikkeilla ja kaikenlaisia päästöjen vähennyksen keinoja mietitään kiivaasti. Hölmömpi voisi luulla, että tässä ollaan nyt luopumassa kulutusideologiasta ja siirtymässä minimalistisen kulutuksen aikaan. No, ei todellakaan, kulutus nyt vain muuttaa muotojaan. Vielä tulee menemään vuosikausia, ennen kuin moisesta kulutuksen selvästä pienentämisestä suuressa mittakaavassa voitaisiin edes haaveilla.

Lue lisää

Siltaraha Oy Suomen Fintech start-up listalla korkealla

Helsinki Fintech Farmin vuotuinen listaus suomalaisista Fintech-toimijoista on julkaistu, ja Siltaraha pitää tämän vuoden listalla sijaa 8.

Liiketoimintajohtaja Pekka Pursiaisen kommentit: Kiitos kuuluu asiakkaille, omistajille ja hallitukselle, erityisesti sen pj.lle Sami Järviselle sekä yhteistyökumppaneille. Liiketoiminta kasvoi hyvin vuonna 2018 verrattuna aikaisempaan vuoteen, ja kasvu jatkuu myös vuoden 2019 aikana.

Lue lisää

Taloustilanne

Suomessa on vallinnut monta vuotta kestänyt nousukausi. Nyt keskellä kesää 2019 tuloksiaan julkistavien pörssiyhtiöiden raporteista voi päätellä, että talouden kasvu on mahdollisesti tulossa tiensä päähän. Useat merkittävät pörssiyhtiöt, mm. Nordea, Finnair ja Wärtsilä, ovat kertoneet merkittävästi odotuksia heikommista tuloksista. Huolimatta edelleen vallitsevasta start up-buumista maassamme, on Suomi edelleen vientivetoinen suuryritystalous. Näin ollen kyseisten yhtiöiden tuloskehitys ja tulevaisuuden näkymät pitkälti ratkaisevat mihin suuntaan koko maan talous kehittyy lähitulevaisuudessa. Merkkejä lukemalla voisi päätellä taantumakauden olevan pian aluillaan.

Lue lisää

Yrittäjä, työelämä, verot ja uusi hallitus

Suomessa on hallitus vaihtunut. Odotukset on kovin erilaiset kuin viime hallituksen kaudella. Aiemmin Sipilän hallitus oli vahvasti yrittäjän ja elinkeinoelämän asialla, osin varmasti myös Sipilän taustasta ja asioiden ymmärryksestä johtuen. Nyt on odotettavissa Rinteen johdolla vasemmistolaisempaa politiikkaa, kun hallituksen voimahahmoina ovat demarit, vasemmisto ja vihreät. Tasapainottavana voimana edellisestä hallituksesta jatkaa keskusta. Lisäksi oppositiokauden jälkeen hallitusvaltaan nousee jälleen Suomen ruotsalainen kansanpuolue. Viisikon seikkailut alkavat siis pian ja kansa seuraa jännityksellä mitä tuleman pitää.

Lue lisää

Yrittäjän rahoitusvaihtoehdot kehittyvät

Rahoitusmarkkinoilla tapahtunut kehitys viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana on ollut huima, ja toisaalta kehitys on vasta aluillaan. Pankeille vaihtoehtoiset rahoituksen tarjoajat ovat tulleet ryminällä pk-sektorin varteenotettavaksi rahoitusvaihtoehdoksi, ennen kaikkea digitalisaation ja Fintechin tarjoamien mahdollisuuksien myötä. Sijoittajien rahaa toiminnan mahdollistamiseksi on myös tarjolla hyvin nykyään, kun valtavirtamarkkinoilta on tarjolla lähinnä nollan tuntumassa olevaa korkotuottoa. Ei ihme, että ammattimaiset sijoittajat etsivät tuottavampaa kohdetta varoilleen, ja siten ovat löytäneet laajassa mittakaavassa pankeille vaihtoehtoiset rahoituksen tarjoajat. Valtaosa tästä tarjonnasta on toistaiseksi kohdistunut ns. kulutusrahoitukseen, mutta tulevien lakimuutosten johdosta kiinnostus tulee todennäköisesti jatkossa kohdistumaan yhä voimallisemmin yritysrahoituksen eri muotoihin.

Lue lisää

Markkinatilanne alkuvuonna 2019

Vuoden alkukuukaudet on saatu seurata vahvaa pörssien nousua. Kauas tuntuvat jääneen ajat, kun pelättiin romahdusta viime vuoden joulukuussa ja laman alkua. Arviot ovat yksimielisiä siitä, että talouskasvun huippu on saavutettu, mutta varsinaisesta lamasta ei taida tällä erää olla pelkoa.

Jopa pankkisektori rahanpesun pyörteissä on pitänyt valtaosin kohtuullisesti pintansa, vaikka osin on laskua kirjattukin. Lentopuolella Boeingin vaikeudet näkyvät ja pitkittyessään tuntuvat varmasti myös joillain lentoyhtiöillä. Markkinasentimentti tuntuu nyt taas hakevan paikkaansa; pitkän positiivisen jakson jälkeen tuli alavireinen syksy ja loppuvuosi 2018, mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Tämä tulee näkymään myös yrittäjälle siten, että rahoituksen saatavuus tulee todennäköisesti  lähiaikoina paranemaan ainakin pankkien ulkopuolisten toimijoiden taholta, ja rahoituksen hinnassa ei oletettavasti tule olemaan suurempaa nousupainetta. Pankkien suunnalta tulevan rahoituksen osalta tilannetta ei varmasti helpota kiristyvä sääntely ja viime aikaiset rahanpesukohut.

Lue lisää

Vaalipäivä ja pääsiäinen on pian täällä!

Varaudu vaalitulokseen ja lähde pääsiäisen viettoon hyvissä mielin!

Pääsiäinen ja vaalit ovat ihan ovella. Etukoodilla koroton, kuluton maksuvapaa kuukausi!

Eduskuntavaalit pidetään nyt sunnuntaina 14.4.2019 ja seuraavalla viikolla on pääsiäinen pitkine pyhineen. Näin on siis lyhyessä ajassa paljon merkityksellisiä päiviä. Ja kuten kaikissa vaaleissa, osa tulee iloitsemaan, ja toiset tulevat pettymään, eikä sillä ole väliä onko kyseessä äänestäjä vai ehdokas. Poliittisiin näkemyksiin ja kantoihin me emme ota täällä Siltarahassa sen enempää kantaa sen enempää kuin toteamalla, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Nukkuvien puolueeseen kuuluminen kun ei tule mitään muuttamaan.

Pääsiäinen on puolestaan ylösnousemuksen juhla, johon liittyy kärsimysnäytelmä. Sunnuntaiset vaalit voivat olla sitä joillekin ehdokkaille, puolueaktiiveille ja jopa äänestäjille, riippuen tuloksesta.

Lue lisää