Pankkisääntely synnytti vaihtoehtorahoituksen
Pankkisääntely synnytti vaihtoehtorahoituksen
Suomessa ollaan nyt muutaman vuoden ajan ihmetelty ilmiötä, jossa uudet joustavat toimijat korvaavat heikentynyttä pankkirahoitusta erityisesti pk-yrityssektorille. Tyypillisesti kyseinen lainarahoitus on haettu pankeista, jos on vaan ollut sopivia vakuuksia tarjolla. Kuitenkin viime vuosina etenkin pienempien yritysten rahoitus pankeista on vaikeutunut tasaiseen tahtiin. Suurille pörssiyhtiöille taas on tarjolla yleisöltä haettavaa joukkovelkakirjamuotoista rahoitusta huokeilla kustannuksilla. Näin ollen markkinoille on syntynyt selkeä rahoitustarve, jota kattamaan on syntynyt uuden tyyppistä, vaihtoehtorahoitukseksi tai varjopankeiksi kutsuttua tarjontaa. Tälle on yrityslainamarkkinoilla erittäin suuri tilaus, kun vielä talous kulkee nousujohteista polkua.
Mistä tämä sitten johtuu? Syyllinen on kiristynyt Basel-sääntely. Jo 80-luvulta lähtien pankkien pääomavaatimussääntely on ollut jatkuvasti kiristymään päin ja viimein finanssikriisin myötä 2008 sääntely teki rahoituksen saatavuuden yrityksille entistä tukalammaksi. Pääomavaatimusten ero tyypillisen pankkien pääbisneksen, eli asuntorahoittamisen ja yritysrahoituksen välillä on muodostunut niin suureksi, että pankkien ei kannata kohdistaa niukkoja pääomiaan luottojen luomiseksi yrityssektorille vs. asuntojen ja kiinteistöjen rahoittamiseen. Vaikka yritysrahoituksesta saisikin korkeampaa korkoa, niin se ei useinkaan riitä kompensoimaan korkeampaa pääomavaatimusta ja vaikeampia vakuusjärjestelyitä. Niinpä pankkien kannattaa luoda raha tyhjästä ja työntää se asuntomarkkinoiden volyymien nostamiseen. Vakuusarvotkin nousevat tasaiseen tahtiin ja näin ollen liiketoiminta vaikuttaa lähes riskittömältä.
Kärsijänä tässä markkinavääristymässä ovat kasvuhaluiset pk-yritykset. Ne ovat huomanneet rahahanojen tukkeutumisen ja tämä aiheuttaa kerrannaisvaikutusta koko talouden dynamiikkaan. Onneksi markkinataloudella on yleensä keinoja korjata vääristymiä. Viime vuosina yrittäjien rahoitusmahdollisuuksien joukkoon on tullut lainoja uusilta yritysrahoituksen spesialisteilta, joilta voi saada pienehköjä, jopa 100.000 euroon asti olevia lyhyitä online-luottoja pelkästään netin kautta henkilötakauksin. Kustannustasot näissä ovat olleen myös alenemaan päin tarjonnan lisääntyessä. Lisäksi tarjolla on myös suurempia, joissain tapauksissa vakuudellisia ja pidempiä investointiluottoja joiden kustannustaso on jo hyvinkin riittävällä tasolla kannattaville yrityksille. Vaihtoehtorahoittajat eivät luo rahaa tyhjästä kuten pankkitoimiluvalliset toimijat tekevät vaan lainaavat sijoittajien rahaa marginaalilla ja siten rahoittajat ja sijoittajat kantavat aidosti riskin kohdeyhtiön ja yrittäjän maksukyvystä. Tätä hallitakseen rahoittajat käyttävät sofistikoituneita metodeita ja laajaa tietoaineistoa. Kysymyksessä on uusinta FinTechiä parhaimmillaan. Kaikki voittavat tässä prosessissa vaikka uusia asioita yleensä kummeksutaan.
Lue lisääLainanhakuprosessi
Lainanhakuprosessi
Siltarahan Yrityslainan hakuprosessi on nopea ja helppo. Valitset haluamasi summan ja laina-ajan, tunnistaudut pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, ja allekirjoitat hakemuksen! Voit käydä tsekkaamassa infografiikan Siltarahan Facebookista. Alla näet saman prosessin tekstimuodossa, sekä tiiviin tietopaketin Yrityslainasta.
Miten haen Yrityslainaa?
- Valitse yritysmuoto, lainasumma, sekä laina-aika.
- Tunnistaudu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillatai mobiilivarmenteella.
- Lainahakemus ja takaus allekirjoitetaan palvelussamme pankkitunnuksilla tai mobiiilivarmenteella.
- Luottopäätös voidaan antaa heti kun lainahakemus on täytetty ja takaaja on hyväksynyt takausehdot verkkopalvelussamme.
Mikä on Yrityslaina?
- Nopea ja helppo ratkaisu yrityksen lyhytaikaiseen tai akuuttiin rahoitustarpeeseen
- Siltarahan Yrityslaina nyt osakeyhtiöille, henkilöyhtiöille (ay & ky), sekä yksityisille elinkeinonharjoittajille (tmi)
- Osakeyhtiöille lainasumma voi olla 1.000-100.000 euroa ja laina-aika 1-12 kuukautta.
- Yksityisille elinkeinoharjoittajille lainasumma on 1.000-10.000 euroa ja laina-aika 1-6 kuukautta.
- Lainaa lyhennetään kuukausittain tasaerissä.
- Lainasta peritään kiinteä toimituspalkkio, ei muita kuluja
- Osakeyhtiön Yrityslainalle (<25.000 euroa) ei tarvita muita vakuuksia kuin henkilötakaus luottokelpoiselta henkilöltä.
- Yksityisen elinkeinonharjoittajan Yrityslainaan tarvitaan takaus kahdelta henkilöltä.
Lue lisääOnline – yrityslainat nopeisiin rahoitustarpeisiin
Online – yrityslainat nopeaan rahoitustarpeeseen
Pankkisääntelyn jatkuva kiristyminen ja reaalivakuuksien puute aiheuttavat nyt ja tulevaisuudessa suuria haasteita pienten ja nuorien yritysten rahoitustarpeisiin, yrityslainat ovat kuitenkin kriittisiä yrityksen kasvuun. Lisäksi nopeat rahoitustarpeet vaativat vauhdikasta päätöksentekoa mieluiten internetin ja mobiililaitteiden avulla suoraan tien päältä. Ideaalisti yrityslainan myöntämisen rahoituspäätökseen kuluva aika mitattaisiin minuuteissa ja rahat yrittäjän tilillä seuraavana päivänä viimeistään.
Onneksi markkinatalous auttaa synnyttämään kysyntätarpeelle tarjontaa ja viime aikoina Suomessa ovatkin yleistyneet joustavien ja keveiden toimijoiden ns. ”Online -yrityslainat.” Näissä yrittäjä voi saada rahoitustarpeensa kymmeniin tuhansiin, jopa 50.000 euroon asti katettua pelkillä henkilötakauksissa kun yhtiön ja takaajan luottotiedot ovat kunnossa. Prosessi on vaivaton ja nopea ja allekirjoitukset hoituvat sähköisesti. Fintech-ratkaisujen avulla kaikki tapahtuu tietokantojen tietoja yhdistämällä ja arvioimalla hetkessä. Positiivinen tulos mahdollistaa lainan nopean myönnön ja maksun. Lainasummat ja takaisinmaksuajat ovat myös suosion myötä kasvussa, joten jatkossa voidaan odottaa Online -yrityslainoja käytettävän myös suurempiin tarpeisiin ja investointeihin. Online lainat vauhdittavat taloutta ja mahdollistavat yrityksesi joustavan toiminnan.
Lue lisää Siltarahan verkkosivuilta!
Lue lisääMaksuhäiriö ja sen riskit yrityslainan osalta
Petteri Lingonblad teki rohkean liikkeen kommentoidessaan, että perintäalalle voitaisiin tehdä selvästi enemmän. Perintäala sinällään voisi kehittyä myös nykyisen lainsäädännön turvin, mutta ehdottomasti tärkeänä asiana hän näkee positiivisen luottorekisterin. (KL 13.3.2017)
Pureuduttaessa asiakkaan luottokelpoisuuden arviointiin, on mielenkiintoista tarkastella mitä maksuhäiriömerkintä tai positiivinen luottorekisteri lainanantajalle kertoisi. Toistaiseksihan positiivista luottorekisteriä ei Suomessa ole. Maksuhäiriö taas kertoo ainakin sen, että joskus raha-asioita on hoidettu huonosti. Erityisesti yritysrahoituksessa kiinnostaa takaajan kyky hoitaa mahdollisen velan takaus tällä hetkellä, maksuhäiriömerkinnästä riiputtamatta. Maksuhäiriömerkinnän puute ei kerro mitään takaisinmaksukyvystä tai varallisuudesta, vaan ainoastaan sen, että raha-asiat on hoiduttu moitteettomasti.
Entä jos Suomessa olisi käytössä myös positiivinen luottorekisteri? Väitetään, että positiivinen luottorekisteri olisi huomattavasti parempi vaihtoehto, niin yksilön kuin esimerkiksi yrityslainan tarjoajan kannalta. Tästä on Siltarahan tapauksessa kyse; myöntäähän Siltaraha yrityslainaa, johon liittyy henkilötakaus ja silloin tällöin myös maksuhäiriö. Kun velanantaja kykenisi selvästi arvioimaan asiakkaan selviytymismahdollisuutta, ylivelkaantumista pystyisi jossain määrin vähentämään.
Veisikö positiivinen luottorekisteri sitten perintäyhtiöt ja karhukirjeet kokonaan historian lehdille? Tuskinpa. Huolimatta asiakkaan aikaisemmasta säntillisestä maksukäyttäytymisestä, on Siltarahan tapauksessa lainaa ottaneella yrityksellä aina kaksi vaihtoehtoa: maksaa velka ajallaan tai jättää maksamatta. Toisin sanoen, vaikka maksuhäiriöriskiä yritetään pienentää ja arvioita maksukyvystä tehdä, jää asiakkaalle aina kaksi vaihtoehtoa niin yrityslainan kuin kuluttajalainan osalta.
Mahdollisen positiivisen luottorekisterin ja nykyään käytössä olevien maksuhäiriömerkintöjen ansiosta voidaan tehdä erilaisia arvioita siitä, maksaisiko asiakas lainan takasin vai ei. Haastavaksi arvioinnin tekee se, että ne kertovat vain jossain määrin maksukyvystä ja maksuhalukkuudesta asiakkaan historiallisiin tietoihin perustuen. Kristallipalloa ei edelleenkään luotonantajilla tule olemaan.
Yritysten tai yrittäjien akuutin rahantarpeen ongelmat ovat juurikin syy Siltaraha Oy:n ja Siltarahan Yrityslainan olemassaoloon. Maailman trendit, niin taloustilanteen kuin esimerkiksi maksukäyttäytymisen suhteen, näkyvät aina viiveellä Suomessa. Kuitenkin tulivuoren purkaus paikassa x tai päämiehen laskutuksen siirtyminen ulkomaille vaikuttaa yllättävän nopeasti kotimaisten pk-yritysten kassatilanteisiin. Vaikka itse oletkin hoitanut asiat mallikkaasti, on mahdollista, ettei joku toinen ole.
Näin ollen Siltarahan tarjoama Yrityslaina auttaa akuuttiin yritysrahoitustarpeeseen. Vaikka positiivinen luottorekisteri ei sinänsä kerrokaan mitään maksuhalukkuudesta, pystymme kuitenkin kannattamaan Lingonbladin ja Finanssivalvonnan näkemystä (HS 3.3.2017), että positiivinen luottorekisteri olisi hyvä työkalu ylivelkaantumisen estämiseen.
Lue lisääDigitalisaatio yritysten rahoituspalveluissa
Finanssiteknologia elää parasta aikaa murrosvaihetta, monessakin mielessä. Perinteisiä yritysrahoitusmarkkinoilla toimivia kivijalkapankkeja ovat tulleet haastamaan monet eri toimijat. Teknologian ja rahansiirron nopeuden voittokulkuun, kuin myös palvelutarjonnan kasvuun, on helppo uskoa. Muutos ravistelee yhteiskuntaa samanaikaisesti monella mullakin rintamalla. Uudet tekniset ratkaisut tekniikan puolella (mm. sähkö-, vety-, hybriditeknologia), tai jopa uusien palvelumuotojen tulo (mm. Über ja yksityisleasing liikenteen puolella) sekä jopa uusien palveluiden tuottamista (esim. Postin päätös tarjota nurmikonleikkuutta). Nämä kaikki ovat merkkejä siitä, että elämme aikoja, joissa varmaa on vain se, että uudet hyödykkeet hyödyttävät ensisijaisesti asiakasta.
Rahan lainaaminen on yksi maailman vanhimmista ammateista. Tämä on ollut pitkään pankkien tai factoring rahoitusta tarjoavien yksinoikeus, mutta tekniikan ja lainsäädännön kehittyminen on mahdollistanut asiakkaille muitakin tapoja kuin pankkiin matkustamisen ja nahkasalkun täyttämisen tilinpäätöstiedoilla ja pitkät lainaneuvottelut pankinjohtajan kanssa ilman edes tarjottavaa kuulakärkikynää. Nykyään luottotietojen ja maksukäyttäytymiskyselyiden hakujen eri tietokannoista tapahtuu silmänräpäyksessä paikasta riippumatta, antaa mahdollisuuden tarjota nopeasti rahoitusta maksukykyisille asiakkaille suojatusti. Yrittäjillä on enemmän rahoituskanavia hankkia rahoitusta mm. investointeihin tai palkanmaksuun. Asiakkaistamme moni onkin ollut positiivisesi yllättynyt siitä, että kuinka helposti kaikki tarvittavat tiedot voidaan sähköisesti antaa ja lainahakemus takaussitoumuksineen täyttää.
Olemme myös aidosti ylpeitä siitä, että Yrityslainaamme ei ole piilotettu mitään kuluja. Yleensähän perinteisessä pankkilainassa on ainakin luotonavausmaksuja, factoringin puolella saattaa asiakas kohdata käsittelykuluja. Siltarahan lainalaskurin avulla, yrittäjä voikin laskea itselleen rahan hinnan jo ennakkoon. Ja mikä tärkeintä, ilman niin, että joudut uhraamaan aikaa siltä, minkä parhaiten osaat ja tuo tulon, yrittämiseltä.
Lue lisää