Ajankohtaista

Millaisena vuosi 2022 näyttäytyy?

Koronan runtelema vuosi 2021 saatiin lopulta päätökseen ja uutta vuotta 2022 on ehditty elää jo reilu pari viikkoa. Yhtä kaikki, elämä jatkuu edelleen koronaviruksen varjostamana. Toki tässä on pian jo pari vuotta asiaan totuteltu, joten alkaa mennä rutiinilla. Pikku hiljaa alkaa vaikuttamaan, että ollaan siirrytty uuteen normaaliin. Porukka käy piikillä monta kertaa vuodessa ja media sekä viranomaiset ja terveydenhoitohenkilöstö koittavat pysyä kärryillä monesko aalto ja minkälainen mutaatio kulloinkin on vallitsevana. Ravintolat ovat jo tottuneet elämään jatkuvasti muuttuvien rajoitusten kanssa, joskaan ei siitä koskaan mukavaa ja helppoa tule. Katukuvaa kun katsoo, niin vaikuttaa siltä, että enemmän ravintolaruokaa syödään jo kotiin kuljetettuna kuin paikan päällä. Ainakin juomista koituvia kuluja asiakkaalle syntyy näin huomattavan paljon vähemmän, mutta onhan se toisaalta vähän tylsää, mikäli näin tulee jatkossa olemaan vallitseva tilanne.

Lue lisää

Siltaraha Oy:n Tilinpäätös vuodelle 2021

Kuluvaa vuotta on vielä tovi jäljellä, mutta alkaa olla jo hyvä aika tarkastella minkälainen vuosi on piakkoin päättymässä. Vuoteen lähdettiin vahvasti vielä koronapandemian kuristuksessa, vaikka vielä kesällä 2020 eläteltiin toiveita pandemian loppumisesta. Sittemmin ollaan huomattu, että kysymyksessä ei varmastikaan ole meni ja tuli – pandemia vaan pitkäkestoinen ja mutatoiva aaltoileva pandemia. Siinä määrin viheliäinen virus vaikuttaisi olevan kyseessä. Ihmiskunta saa varautua säännöllisiin rokotuksiin. Monessa maassa ollaan jo pitkällä kolmansissa rokoteannoksissa ja Suomi tulee pian perässä. Matkustamisessa rokotustodistusten vaatimus on jo muodostunut uudeksi normaaliksi ja sellaiseksi näillä näkymin jäämässä. Rokottamattomilla on kivinen tie sukkuloida uudessa uljaassa maailmassa, jossa ovet ja rajat aukeavat todisteilla riittävistä koronarokotteista. Lääketehtaille vallitseva tilanne varmasti sopii oikein hyvin, onhan eritoten pandemiaan tarkoitetut rokotteet niitä, joita valtiot mukisematta maksavat. Eli mikäpäs siinä. Jos rokotteista muodostuu vallitseva käytäntö kuten influenssapiikeistä, niin tulovirta on isoimmille toimijoille taattu tästä pitkälle tulevaisuuteen. Sellaiseen asemaanhan useimmat yritykset pyrkivät.

Lue lisää

Miksi mainostaminen AlfaTVllä kannatti?

Varmaan osa asiakkaistamme on huomannut tässä syksyn aikana, että Siltarahalla on ollut ohjelmayhteistyö ”Hjallis – Lisää rahaa!” -ohjelmassa, jota AlfaTV on näyttänyt viikoittain nyt syksyn 2021 aikana. Ohjelman ensiesitykset ovat tulleet kanavalta torstaisin ja uusinnat samalla viikolla useampaan kertaan.

Lue lisää

Syksy koittaa ja koronatilanne helpottuu

Vihdoin noin puolentoista vuoden jälkeen alkaa todellakin näkymään valoa tunnelin päässä, sillä Suomen koronatilanne on pitkästä aikaa taas parempi kuin aiemmin kesällä ja vuoden alussa. Rokotusohjelmat ja -kattavuudet ovat jo niin hyvällä mallilla, että taudista on saatu puristettua pahin uhka pois. Tarttuvuus on heikentynyt ja myös taudin rajuus. Rokote tuntuu tehoavan. Tämä taas vastaavasti näkyy rajoitusten purkamisena ja rajojen avautumisena. Ulkomaan matkoja on varattu taas syksylle ennätyksellisesti, kun samaan aikaan vielä viime vuonna juuri kukaan ei matkustanut minnekään. Mökki-innostus osoittaa samaan aikaan laantumisen merkkejä, ja suurin etätyöbuumi on myös laantumassa, ja joku käy taas välillä konttorillakin. Talouden puolella nousua on jatkunut jo pidempään rajujen elvytystoimien myötä. Uutta velkaa otetaan silmät kiinni niin paljon, kun vaan saa ja kehtaa. Aikaisemmin muodissa ollut velkakuri on niin eilispäivää, tänä päivänä se on kuningas tai kuningatar, joka ottaa ja saa eniten velkaa haalittua. Aika näyttää mihin tämä uusi velkavillitys johtaa. Toistaiseksi näyttää toki hyvältä, ainoastaan vaan tavarasta ja tekijöistä on paikoin pulaa kuin vanhassa Neuvostoliitossa. Rahaa sen sijaan on vaikka mielin määrin. Ei toki kaikille, mutta noin yleisessä katsannossa.

Lue lisää

Syksyä kohti

Kuluva kesä on ollut ennätyksellisen lämmin ja kuiva. Tyypillisesti Suomen kesänä aiemmin tunnettu vuodenaika on ollut pikemminkin sellainen, johon Välimeren maissa on enemmänkin totuttu. Elokuun alun viileämmät päivät tuntuivat jo heti syksyn saapumiselta, vaikka tavallisena kesänä nämä olisivat ns. normipäiviä. Onko muutos sitten tullut jäädäkseen, tai nouseeko helle tulevaisuudessa enemmän kun kalenterissa käydään kohti syksyä? Sen tulevat vuodet kertovat.

Tänä kesänä ei kuitenkaan ole suomalaisilta hellettä puuttunut. Tämä on sitäkin hienompi asia, kun pandemian takia ei ole päästy matkailemaan ulkomaille samaan tapaan kuin aikaisemmin. Nyt sellaiselle ei olisi juuri ollut edes tarvetta, ainakin jos ihan vaan lämmön perässä oli matkaillut. Suomen taloudelle ja matkailulle kesä on ollut myös erinomaisen antoisa. Ulkomaalaisia ei ole juuri näkynyt, mutta suomalaisia sitäkin enemmän. Rahakin on liikkunut reippaasti. Ihmiset ovat ostaneet kaikkea, tavaraa, palveluita, kesämökkejä, asuntoja, veneitä ja kaikkea mahdollista mitä vaan irti on saanut, kun kaikki ”revitään käsistä”. Tuntuu, että pulaa on kaikesta muusta kuin rahasta. Talouden ennustetaan kasvavan voimakkaasti nyt ja tulevaisuudessa. Koronapandemiasta on ollut taloudelle enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka eipä sitä moni olisi varmasti keväällä 2020 uskonut. Elvytys on vaan ollut niin ennätysmäistä, että rahaa jaetaan nyt ovista ja ikkunoista, ja ostettavasta on alkanut jo muodostua pulaa. Saa nähdä kauanko juhlat jatkuvat (tai kauanko juhlia jatketaan).

Lue lisää

Matkailu avartaa

On taas se aika vuodesta, kun ollaan kesälomien kynnyksellä. Suomalaisittain se on yleensä tarkoittanut vilkasta matkailun aikaa, ja aiemmin ennen kaikkea ulkomaanmatkailun aikaa. Perinteisesti hyvin suuri osa suomalaisia on lähtenyt kesälomien aikana ulkomaan reissulle. Nyt korona on muuttanut kaiken jo toisena kesänä peräkkäin.

Lue lisää

Talouskasvu vauhdittuu

Reilu vuosi sitten kun koronapandemia iski toden teolla Eurooppaan ja Amerikkaan, ennustettiin maailman talouksien laskevan romahdusmaisesti. Laskua sitten toki kertyikin, mutta selvästi pienemmällä selvittiin mitä ennustukset kuvittelivat. Ruotsin piti pärjätä hyvin, kun se ei rajoittanut talouttaan Suomen tavoin. Toisin kävi. Monessa muussakin mielessä mentiin metsään. Selvää toki on, että tietyt toimialat kuten matkailu, majoitus ja ravitsemus etunenässä, kokivat järisyttävän rajun pudotuksen mistä ei ole toivuttu vieläkään. Toisaalta moni toimiala sai ns. kotoilusta ennen näkemättömän kasvusykäyksen. Nettona siten koronan vaikutus talouteen jäi paljon ennakoitua pienemmäksi. Elvytystoimenpiteet (EU:n elvytyspaketti ja keskuspankkioperaatiot) sen sijaan mitoitettiin worst case skenaarioiden mukaisesti ja rahaa on työnnetty talousjärjestelmään niin kuin ei koskaan ennen. Siten osakekurssit, kiinteistöhinnat, kryptovaluutat ja lähes kaikki sijoituskohteet ovat nousseet hinnoissaan aina vain kohti uusia korkeuksia. Kasvulle ei näy loppua, koska eipä näy elvytystoimillekaan loppua.

Lue lisää

Exit-strategia Koronasta

Reilu vuosi on koronapandemian kanssa eletty, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin Suomessa tilanne on ollut esimerkiksi muuhun Eurooppaan ja naapurimaihin verrattuna selvästi parempi. Seuraamuksitta emme mekään toki ole selvinneet vaan parhaillaan eletään suomalaisittain kovien rajoitustoimien keskellä. Keski- ja etelä-eurooppalaista ulkonaliikkumiskieltoa meille ei sentään kuitenkaan tullut, koska perustuslakivaliokunta piti kiinni kansalaisten perusoikeuksista.

Lue lisää

Yrityslainasta on moneksi

On tullut tasan vuosi kuluneeksi siitä kun Korona alkoi kurittamaan myös Suomea ja Suomen talouselämää. Ennen kaikkea ravitsemus- ja matkailutoimiala ja muu palveluihin perustuva pienyrittäminen on ollut ennen kokemattomassa kurimuksessa. Lähes kaikki haastavimpien alojen yritykset ovat olleet tilanteessa, jossa tulot ovat pudonneet merkittävästi, tai jopa loppuneet kokonaan. Kulut sen sijaan ovat pääsääntöisesti jatkaneet juoksuaan. Kyseisessä tilanteessa on vain ajan kysymys ennen kuin kassakriisi on tosiasia.

Lue lisää

Koronasulkua kohti

Korona on hallinnut keskustelua ja elämää yleensäkin nyt jo yli vuoden eikä loppua näy, päinvastoin. Suomi on menossa sulkuun kun paikkoja laitetaan kiinni tuleviksi kolmeksi viikoksi. Suomi oli pitkään Koronan mallioppilas, mutta viime kuukausina tartunnat ovat olleet nousussa. Liekö syynä lepsut otteet ja kyllästyminen tautiin vai ihan yksinkertaisesti huono tuuri? Mene ja tiedä. Yhtä kaikki, hallitus ja virkamiehistö ovat nyt kovaa kyytiä tuomassa kovempia rajoituksia ja tiukempaa lainsäädäntöä mahdollistaakseen tiukemmat rajoitukset heppoisten suositusten sijaan. Koronasulkua pukkaa jälleen.

Lue lisää