Ajankohtaista

Yrityslaina avuksi vaikeiden aikojen yli

25 toukokuun, 2020

Koronakevät on ajanut monet ihmiset, ja erityisesti tiettyjen alojen pienyrittäjät ahtaalle. Liiketoiminnan ja liikevaihdon taso on äkisti laskenut kymmeniä prosentteja, toisinaan jopa kokonaan. Harvalla on käteisvaroja suurin määrin varastoituna vaikeiden aikojen yli selviämiseksi. Useimmiten kassaa riittää vain joiksikin kuukausiksi, pahimmillaan viikoiksi tai jopa päiviksikin.Hyvät ajat ovat myös antaneet vaarallista turvallisuuden tunnetta. Ei ole ymmärretty olla huolissaan mahdollisista talouden yllätyksistä, vaikka niitä toisinaan aina esiintyy. Näin ollen varautuminen on pidetty minimissä, niidenkin kohdalla, joilla siihen ehkä muuten olisi ollut varaa. Toki on myös niin, että hyvin monella toimialalla ja yrityksellä muutenkin tulot ja menot menevät siinä määrin käsi kädessä, että kassavarantojen kerryttäminen ei ole edes juurikaan mahdollista hyvistäkään ajoista huolimatta. Nämä yritykset ja yrittäjät ovat luonnollisesti kaikkein haavoittuvaisimpia yllättävien taloussokkien aikoina.

Lue lisää

Koronakriisi ja yritysten maksuvaikeudet

21 huhtikuun, 2020

Koronakriisi on saanut aikaiseksi talouden äkkipysähdyksen ja monen pienen yrityksen ajautumaan vaikeuksiin hyvinkin nopeasti. Suurin osa pienistä yrityksistä toimii hyvin vaatimattomalla kassareservillä, jolloin jo muutamien viikkojen myynnin lakkaaminen saa aikaiseksi taloudellisen ahdingon ja jopa kassakriisin, ja sitä kautta maksukyvyttömyyden. Mikäli ajaudutaan tähän pisteeseen asti, on tilanne yrityksen jatkon kannalta äärimmäisen haastava ja toimiin on syytä ryhtyä tilanteen nopeaksi korjaamiseksi.

Lue lisää

Tammikuun lopun etukoodi

27 tammikuun, 2020

Puhtia liiketoimintaan!

Hyödynnä etukoodimme vielä tämän viikon ajan! Etukoodilla saat korottoman ja kuluttoman maksuvapaan kuukauden lainan alkuun.  Lue lisää

Yrityslainalla joustoa liiketoimintaan

30 joulukuun, 2019

Joulun lähestyessä itse kukin yrittäjä varmasti valmistautuu tilinpäätöksen tekoon, pohdiskelee miten vuosi on mennyt, ja toisaalta myös alkaa jo hiljalleen valmistautumaan tulevaan vuoteen, mahdollisesti budjettia laatien. Viime vuosien aikana yrittäjien rahoitusmahdollisuudet ovat modernien online-yrityslainojen, laskurahoitus-ja factoring-palveluiden, sekä vertaislainojen ym. myötä kehittyneet valtavin harppauksin. Lue lisää

Sijoittamisen paradoksi (yrittäjälle)

28 marraskuun, 2019

Pörssiosakkeiden pitkän ajan nousun myötä viime vuosina on eri talousmedioissa ja blogi-kirjoituksissa alkanut yhä enemmän vilkkumaan sana sijoittaminen, ja nousemaan sijoittamiseen liittyvien juttujen määrä. Ja siis nimenomaan tyypillisesti sijoittamisen aloittamiseen ja tärkeyteen liittyvät aiheet, sekä ylipäänsä sijoittamisen sopiminen kaikille rikkaasta köyhään ja vauvasta vaariin. Talousmediat tuntuvat olevan väärällään tämän tyyppisiä kirjoituksia. Kirjoituksissa yleensä lähtökohta on se, että ylipäätään sijoittaminen on järkevää rahojen “tilillä makuuttamisen” sijaan. Tyypillisesti oletetaan jokin tuotto-odotus, jota käyttämällä sitten perustellaan, että mikäli olisi alkanut sijoittamaan 10-20 vuotta sitten, niin nyt olisi jo näin paljon rikkaampi. Se, mikä näissä sijoitusartikkeleissa yleensä unohdetaan tyystin, on koko homman perimmäinen tarkoitus. Lue lisää

Black Friday myös Siltarahassa!

18 marraskuun, 2019

Hyödynnä Black Friday tarjous jo nyt!

Etukoodilla koroton ja kuluton maksuvapaa kuukausi! Lue lisää

Tulevaisuus ja talouskasvu

13 marraskuun, 2019

Maailma tuntuu näinä päivinä olevan valtavassa muutoksessa jatkuvasti, tulevaisuus näyttää jatkuvasti muuttuvan ja tavallisen tallaajan on lähes mahdotonta pysyä perässä. Mihin suuntaan maailmamme sitten on menossa? Varmaan jokainen käy silloin tällöin ajatuksissaan läpi, mitä tulevaisuus tuo. Tässä blogissa kirjailtuna joitain ajatuksia talouselämään, rahoitusmahdollisuuksiin ja yleensä elämään ja filosofiaan liittyen. Lue lisää

Markkinatilanne alkuvuonna 2019

30 huhtikuun, 2019

Vuoden alkukuukaudet on saatu seurata vahvaa pörssien nousua. Kauas tuntuvat jääneen ajat, kun pelättiin romahdusta viime vuoden joulukuussa ja laman alkua. Arviot ovat yksimielisiä siitä, että talouskasvun huippu on saavutettu, mutta varsinaisesta lamasta ei taida tällä erää olla pelkoa.

Jopa pankkisektori rahanpesun pyörteissä on pitänyt valtaosin kohtuullisesti pintansa, vaikka osin on laskua kirjattukin. Lentopuolella Boeingin vaikeudet näkyvät ja pitkittyessään tuntuvat varmasti myös joillain lentoyhtiöillä. Markkinasentimentti tuntuu nyt taas hakevan paikkaansa; pitkän positiivisen jakson jälkeen tuli alavireinen syksy ja loppuvuosi 2018, mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Tämä tulee näkymään myös yrittäjälle siten, että rahoituksen saatavuus tulee todennäköisesti  lähiaikoina paranemaan ainakin pankkien ulkopuolisten toimijoiden taholta, ja rahoituksen hinnassa ei oletettavasti tule olemaan suurempaa nousupainetta. Pankkien suunnalta tulevan rahoituksen osalta tilannetta ei varmasti helpota kiristyvä sääntely ja viime aikaiset rahanpesukohut.

Lue lisää

Vaalipäivä ja pääsiäinen on pian täällä!

12 huhtikuun, 2019

Varaudu vaalitulokseen ja lähde pääsiäisen viettoon hyvissä mielin!

Pääsiäinen ja vaalit ovat ihan ovella. Etukoodilla koroton, kuluton maksuvapaa kuukausi!

Eduskuntavaalit pidetään nyt sunnuntaina 14.4.2019 ja seuraavalla viikolla on pääsiäinen pitkine pyhineen. Näin on siis lyhyessä ajassa paljon merkityksellisiä päiviä. Ja kuten kaikissa vaaleissa, osa tulee iloitsemaan, ja toiset tulevat pettymään, eikä sillä ole väliä onko kyseessä äänestäjä vai ehdokas. Poliittisiin näkemyksiin ja kantoihin me emme ota täällä Siltarahassa sen enempää kantaa sen enempää kuin toteamalla, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Nukkuvien puolueeseen kuuluminen kun ei tule mitään muuttamaan.

Pääsiäinen on puolestaan ylösnousemuksen juhla, johon liittyy kärsimysnäytelmä. Sunnuntaiset vaalit voivat olla sitä joillekin ehdokkaille, puolueaktiiveille ja jopa äänestäjille, riippuen tuloksesta.

Lue lisää

Taantuma tulee, vai tuleeko?

14 tammikuun, 2019

Taantuma puhuttaa, etenkin kun Suomessa nousukausi ehti jatkua jo useamman vuoden. Pörssien nousua kesti vielä pidempään, ja lähestulkoon yhtäjaksoisesti melkein kymmenen vuotta. Loppuvuosi kuitenkin pilasi tunnelman ja kurssit rymistelivät alas, osin jopa hyvin rajusti. Alkuvuoden perusteella meneillään olevan vuoden ja tulevaisuuden kurssi- ja talouskehityksestä on vielä toki turhan aikaista lausua mitään kovin syvällä rintaäänellä. Kohtalaisen varmaa kuitenkin tuntuisi olevan epävarmuuden lisääntyminen. Lue lisää