Alkukauden kokemuksia, vastoinkäymisiä ja katse tulevaan

Alkukausi on ollut kokonaisuudessaan hyvin opettavainen ja tunteita herättävä. Maailmancup-kausi käynnistyi omalta osaltani positiivisissa merkeissä Rukalla. Sprintissä eteneminen välieriin oli huippu onnistuminen ja ennen kaikkea tärkeä näyttö siitä, että tekeminen on oikealla tasolla myös kansainvälisesti. Rukan kisa antoi itselleni paljon itseluottamusta ja vahvisti uskoa siihen, että olympialaisia ajatellen ollaan oikealla tiellä.

Rukan jälkeen kausi jatkui kuitenkin hieman haastavammissa merkeissä. Seuraavat kaksi maailmancup-viikonloppua päättyivät sprintissä niukkoihin karsiutumisiin. Erot olivat todella pieniä, mutta tässä lajissa sillä ei ole lopulta merkitystä – jatkopaikkaan vaaditaan täydellinen suoritus juuri oikealla hetkellä. Näiden kisojen jälkeen fiilikset ovat olleet hyvin kaksijakoiset. Toisaalta tiedän, että kunto ja vauhti riittävät, mutta toisaalta tulostaululla se ei aina näy niin kuin toivoisi. Se koettelee henkisesti.

NordicFocus

Olen pyrkinyt ottamaan näistä kilpailuista kaiken mahdollisen opin mukaan. Alkukausi on osoittanut, että taso maailmancupissa on äärimmäisen kova ja pienetkin asiat ratkaisevat. Samalla se on myös muistuttanut siitä, että oma tekeminen on monella osa-alueella kehittynyt, vaikka tulokset eivät aina heti vastaisi odotuksia.

Pakkohuilia -Tour jää välistä

Juuri nyt kauteen tuli kuitenkin pieni pakollinen tauko, sillä sairastuin influenssaan. Se on tietysti pettymys tässä kohtaa kautta, mutta samalla myös selkeä viesti keholta. Nyt tärkeintä on parannella tauti rauhassa pois ja varmistaa, että palaan takaisin täysin terveenä. Puolikuntoisena ei kannata lähteä kilpailemaan, varsinkaan kun kauden tärkeimmät hetket ovat vielä edessä. Täten Tour de Ski jää omalta osaltani välistä. Se olisi ollut tärkeä viikko olympialaisten ja kauden osalta. Olihan se yksi kauden tavotteista.

Kun tästä pääsen takaisin täyteen harjoitteluun ja kilpailuihin, katse on jälleen tiukasti tulevassa. Olympiavalinnat lähestyvät, ja niiden suhteen eletään nyt jännittäviä aikoja. Pienet mahdollisuudet ovat edelleen ehkä olemassa, mutta se vaatii onnistumisia oikeissa paikoissa. Teen kaikkeni sen eteen, että olen valmis, kun seuraava tilaisuus tulee.

Haluan tässä kohtaa myös kiittää Siltarahan perhettä. Tuki merkitsee paljon, erityisesti silloin kun kausi ei ole pelkkää nousujohteista onnistumista.

NordicFocus

Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä ja terveyttä tulevaan uuteen vuoteen. Palataan kilpailuihin pian – entistä nälkäisempinä ja vahvempina.

Emil Liekari

Artikkelin kansikuva: Jesse Väänänen