Valittu kategoria: Lama

Kasvua taantumassa

Maailma on mullillaan. On Ukrainan sotaa, nyt jo Gazan sotaa. Inflaatiota on piisannut jo jonkin aikaa, vaikka laskemaan päin jo onkin. Korot ovat sitkeästi korkealla. No, korkealla verrattuna nollakorkojen aikaan. Koronasta on päästy, mutta uutta aaltoa on työntymässä. Kaasuputket katkeilevat Itämerellä. Suomi on Natossa, ehkäpä pian myös Ruotsi. Rakentaminen on loppunut Suomessa lähes tyystin.

Lue lisää

Natoon vaiko ei?

Viime päivien ja viikkojen polttavin puheenaihe ja spekulaation kohde on ollut kysymys Natoon menosta. Ymmärrettävästi näin, sillä Suomi on aina luottanut ns. puolueettoman maan statukseensa ja nyt Venäjän toimet vaikuttavat niin arvaamattomilta, että aiempiin arvioihin ei ole enää luottamista. Suomi on perustanut puolustuksensa toisaalta vahvoihin puolustusvoimiin ja hyviin väleihin itänaapurin kanssa. Muualta uhkaa ei oikeastaan ole enää koettukaan tulevan. Toisaalta vahvatkaan puolustusvoimat eivät välttämättä anna suojaa idän suurvaltaa ja sen massiivista sotakoneistoa vastaan. Tästä syystä on alkanut suuret mittaluokat saavuttanut Nato-keskustelu. Kansalaisten mielipidettä on selvitelty lähes päivittäin ja kansanedustajien kantoja tivailtu. Puolueista Kokoomus on saanut huimaa nostetta ihan vaan olemalla Natoon kaikista myönteisesti suhtautunein puolue. Suomi näyttää nyt siis menevät kovaa kyytiä Natoa kohti ja samalla vaikuttaisi myös jo puolustusvoimansakin kertaalleen lakkauttanut Ruotsi menevän ehkä jo samalla ovenavauksella tai viimeistään seuraavalla.

Lue lisää

Tulevaisuus on epävarmaa

Venäjän sotiminen Ukrainassa jatkuu jo pitkälle toista kuukautta, eikä loppua näyttäisi olevan ihan hetkeen odotettavissa ja tulevaisuus on todellakin epäselvä. Länsimaat ovat lähteneet sodankäynnistä johtuen kovalle talouspakotelinjalle, jonka vaikutukset tuntuvat eritoten venäläisten arjessa, mutta toki myös eurooppalaisten omassa taloudessa. Tästä vaikutukset ovat jo havaittavissa polttoaineiden hintojen rajuna kallistumisena, samoin on kallistunut ruoka ja muut elinkustannukset. Kaiken lisäksi myös korot – joiden totuttiin jo vuosia majailleen reilusti alle nollassa – ovat alkaneet kiivaasti nousta kohti nollarajaa.

Lue lisää