15 toukokuun, 2023Ajankohtaista, lainaa osakeyhtiölle, Siltaraha, Yrityslaina
Taas on se aika vuodesta, kun valmistaudutaan monen mielestä parhaan vuodenajan vastaanottoon. Ollaan siis kesän kynnyksellä. Kesä on toki suomalaisittain varsinkin mieluisaa aikaa. Valoa riittää varmasti, lämpöäkin yleensä ja toivottavasti. Näillä eväin suomalaiset saavat ladattua itseensä riittävästi energiaa ja tarmoa kestääkseen pimeän ja kylmän vuodenajan. Suomen kesä on lyhyt, jotkut vitsailevat jopa, että vähäluminen. Sitäkin se tyypillisesti on, vaikkakin paikallisia räntäkuuroja joskus esiintyy. Suomalaisten kesälomat ajoittuvat pääsääntöisesti juhannuksen ja elokuun ensimmäisen viikon väliin. Heinäkuussa suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät ovat niin sanotusti kesälaitumilla. Toimistot kumisevat tyhjyyttään ja kaikki lomanviettokohteet pursuavat ihmisiä.
Lue lisää 23 joulukuun, 2022Ajankohtaista, juhlapyhät, Siltaraha
Vuosi lähenee loppuaan, ja on aika rauhoittua joulun viettoon.
Olemme paikalla seuraavan kerran tiistaina 27.12.2022, mutta lainanhaku on avoinna myös jouluna, ja lainahakemukset käsittelemme joulun pyhien jälkeen.
Toivotamme kaikille rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2023!
18 lokakuun, 2022Ajankohtaista, Inflaatio, korko, Korona, Siltaraha
Venäjän ja Ukrainan taisteluiden värittämästä syksystä siirrytään pian pelättyyn talveen. Talvi tulee joka vuosi ja ensilumia odotellaan kohta jo eteläisimpäänkin Suomeen. Päivät lyhenevät vääjäämättä ja kohti kylmempiä ilmoja ollaan kovaa vauhtia menossa. Sota ei näytä loppuvan, pikemminkin riski laajenemisesta on todellinen. Venäjä on katkaissut kaasun toimitukset ja näillä näkymin ei niitä hetkeen avaakaan. Näin ollen talven energiatilanne on suuri kysymysmerkki. Isoihin laskuihin ja sähkökatkoihin on jo kehotettu varautumaan, samoin kuin jopa käteisen haalimiseen ja jodin ostoon. Ilmassa on pahaenteisiä merkkejä. Toivottavasti hurjimmat uhkakuvat eivät toteudu.
Lue lisää 23 syyskuun, 2022Ajankohtaista, FinTech, Siltaraha, Yrityslaina, yritysrahoitus
Helsinki Fintech on jälleen listannut maamme suurimmat Fintech-yritykset vuoden 2021 taloustietojen perusteella. Yhtiöt on jaettu kolmeen kategoriaan yrityksen iän perusteella. Siltaraha siirtyi vuonna 2021 scaleup-listalle 6-10 vuotta liiketoimintaa harjoittaneiden yritysten joukkoon. Aiemmin Siltaraha on luokiteltu startup-yritykseksi. Scaleup-yritysten kategoriassa Siltaraha on harvoja yritysrahoitusta tarjoavia yrityksiä, jotka ovat nousseet listalle.
Lue lisää 4 helmikuun, 2022Ajankohtaista, sijoittaminen, Siltaraha
Sijoittaminen ja siitä kertovat uutiset ovat nousseet nyt oikeastaan 2010-luvulta alkaen uudeksi normaaliksi, ja eri mediat tarjoavat jo omat osuutensa teemasta jopa iltapäivälehtien sivuilla. Näin ollen piensijoittajuus on luonut uuden ilmiön mediakenttään, siitä kirjoitatetaan muuallakin kuin pelkästään ehkä niissä tunnetuimmissa sivuissa, kuten Helsingin Sanomien talousosastolla tai Kauppalehdessä.
Lue lisää 26 marraskuun, 2021Ajankohtaista, Korona, Siltaraha, talouskasvu
Kuluvaa vuotta on vielä tovi jäljellä, mutta alkaa olla jo hyvä aika tarkastella minkälainen vuosi on piakkoin päättymässä. Vuoteen lähdettiin vahvasti vielä koronapandemian kuristuksessa, vaikka vielä kesällä 2020 eläteltiin toiveita pandemian loppumisesta. Sittemmin ollaan huomattu, että kysymyksessä ei varmastikaan ole meni ja tuli – pandemia vaan pitkäkestoinen ja mutatoiva aaltoileva pandemia. Siinä määrin viheliäinen virus vaikuttaisi olevan kyseessä. Ihmiskunta saa varautua säännöllisiin rokotuksiin. Monessa maassa ollaan jo pitkällä kolmansissa rokoteannoksissa ja Suomi tulee pian perässä. Matkustamisessa rokotustodistusten vaatimus on jo muodostunut uudeksi normaaliksi ja sellaiseksi näillä näkymin jäämässä. Rokottamattomilla on kivinen tie sukkuloida uudessa uljaassa maailmassa, jossa ovet ja rajat aukeavat todisteilla riittävistä koronarokotteista. Lääketehtaille vallitseva tilanne varmasti sopii oikein hyvin, onhan eritoten pandemiaan tarkoitetut rokotteet niitä, joita valtiot mukisematta maksavat. Eli mikäpäs siinä. Jos rokotteista muodostuu vallitseva käytäntö kuten influenssapiikeistä, niin tulovirta on isoimmille toimijoille taattu tästä pitkälle tulevaisuuteen. Sellaiseen asemaanhan useimmat yritykset pyrkivät.
Lue lisää 24 kesäkuun, 2021Ajankohtaista, juhlapyhät, Korona, Siltaraha, talouskasvu, Yrityslaina
On taas se aika vuodesta, kun ollaan kesälomien kynnyksellä. Suomalaisittain se on yleensä tarkoittanut vilkasta matkailun aikaa, ja aiemmin ennen kaikkea ulkomaanmatkailun aikaa. Perinteisesti hyvin suuri osa suomalaisia on lähtenyt kesälomien aikana ulkomaan reissulle. Nyt korona on muuttanut kaiken jo toisena kesänä peräkkäin.
Lue lisää 12 huhtikuun, 2021Ajankohtaista, Korona, Pandemia, sijoittaminen, Siltaraha, Uncategorized, Yrityslaina, yritysrahoitus
Reilu vuosi on koronapandemian kanssa eletty, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin Suomessa tilanne on ollut esimerkiksi muuhun Eurooppaan ja naapurimaihin verrattuna selvästi parempi. Seuraamuksitta emme mekään toki ole selvinneet vaan parhaillaan eletään suomalaisittain kovien rajoitustoimien keskellä. Keski- ja etelä-eurooppalaista ulkonaliikkumiskieltoa meille ei sentään kuitenkaan tullut, koska perustuslakivaliokunta piti kiinni kansalaisten perusoikeuksista.
Lue lisää