Valittu kategoria: Siltaraha

Tiedote: Siltaraha ja Sortter yhteistyössä yrityslainojen vertailussa

Siltaraha ja lainavertailualusta Sortter toimivat yhteistyössä yritysasiakkaiden laina- ja rahoitustarpeissa. Sortterin vertailualustalla suomalaiset yritykset hoitavat talousasioitaan ja etsivät tarpeeseensa sopivaa laina- tai rahoitustuotetta.

Lue lisää

Kuuma vaalikevät

Lunta on vielä maassa ja pakkanen paukkuu, mutta kevät etenee vauhdilla, ja muutamien viikkojen päästä koittavat jo vaalit. Asetelma on mitä mielenkiintoisin, kun talouden realiteetit ovat kääntyneet aivan uuteen asentoon sitten reilu vuosi sitten alkaneen Ukrainan sodan. Kuluneelle jaksolle mahtuu vielä lisäksi pitkä ja raskas koronapandemia. Näiden tapahtumien ja edelleen jatkuvan sotatilan ja maailmanpoliittisen sekasorron seurauksena taloustilanne maailmalla ja myös toki Suomessa on kääntynyt kasvusta ja nollakoroista taantumaan ja nousevien korkojen ympäristöön. Kehitykselle ei tunnu näkyvän ainakaan välitöntä helpotusta, vaan vaikeata tulee olemaan ainakin näköpiirissä olevan lähitulevaisuuden aikana.

Lue lisää

Talvi tulee

Venäjän ja Ukrainan taisteluiden värittämästä syksystä siirrytään pian pelättyyn talveen. Talvi tulee joka vuosi ja ensilumia odotellaan kohta jo eteläisimpäänkin Suomeen. Päivät lyhenevät vääjäämättä ja kohti kylmempiä ilmoja ollaan kovaa vauhtia menossa. Sota ei näytä loppuvan, pikemminkin riski laajenemisesta on todellinen. Venäjä on katkaissut kaasun toimitukset ja näillä näkymin ei niitä hetkeen avaakaan. Näin ollen talven energiatilanne on suuri kysymysmerkki. Isoihin laskuihin ja sähkökatkoihin on jo kehotettu varautumaan, samoin kuin jopa käteisen haalimiseen ja jodin ostoon. Ilmassa on pahaenteisiä merkkejä. Toivottavasti hurjimmat uhkakuvat eivät toteudu.

Lue lisää

Siltaraha Oy noteerattu jälleen Fintech Farmin listalla

Helsinki Fintech on jälleen listannut maamme suurimmat Fintech-yritykset vuoden 2021 taloustietojen perusteella. Yhtiöt on jaettu kolmeen kategoriaan yrityksen iän perusteella. Siltaraha siirtyi vuonna 2021 scaleup-listalle 6-10 vuotta liiketoimintaa harjoittaneiden yritysten joukkoon. Aiemmin Siltaraha on luokiteltu startup-yritykseksi. Scaleup-yritysten kategoriassa Siltaraha on harvoja yritysrahoitusta tarjoavia yrityksiä, jotka ovat nousseet listalle.

Lue lisää

Kansankapitalismi

Sijoittaminen ja siitä kertovat uutiset ovat nousseet nyt oikeastaan 2010-luvulta alkaen uudeksi normaaliksi, ja eri mediat tarjoavat jo omat osuutensa teemasta jopa iltapäivälehtien sivuilla. Näin ollen piensijoittajuus on luonut uuden ilmiön mediakenttään, siitä kirjoitatetaan muuallakin kuin pelkästään ehkä niissä tunnetuimmissa sivuissa, kuten Helsingin Sanomien talousosastolla tai Kauppalehdessä.

Lue lisää

Siltaraha Oy:n Tilinpäätös vuodelle 2021

Kuluvaa vuotta on vielä tovi jäljellä, mutta alkaa olla jo hyvä aika tarkastella minkälainen vuosi on piakkoin päättymässä. Vuoteen lähdettiin vahvasti vielä koronapandemian kuristuksessa, vaikka vielä kesällä 2020 eläteltiin toiveita pandemian loppumisesta. Sittemmin ollaan huomattu, että kysymyksessä ei varmastikaan ole meni ja tuli – pandemia vaan pitkäkestoinen ja mutatoiva aaltoileva pandemia. Siinä määrin viheliäinen virus vaikuttaisi olevan kyseessä. Ihmiskunta saa varautua säännöllisiin rokotuksiin. Monessa maassa ollaan jo pitkällä kolmansissa rokoteannoksissa ja Suomi tulee pian perässä. Matkustamisessa rokotustodistusten vaatimus on jo muodostunut uudeksi normaaliksi ja sellaiseksi näillä näkymin jäämässä. Rokottamattomilla on kivinen tie sukkuloida uudessa uljaassa maailmassa, jossa ovet ja rajat aukeavat todisteilla riittävistä koronarokotteista. Lääketehtaille vallitseva tilanne varmasti sopii oikein hyvin, onhan eritoten pandemiaan tarkoitetut rokotteet niitä, joita valtiot mukisematta maksavat. Eli mikäpäs siinä. Jos rokotteista muodostuu vallitseva käytäntö kuten influenssapiikeistä, niin tulovirta on isoimmille toimijoille taattu tästä pitkälle tulevaisuuteen. Sellaiseen asemaanhan useimmat yritykset pyrkivät.

Lue lisää

Matkailu avartaa

On taas se aika vuodesta, kun ollaan kesälomien kynnyksellä. Suomalaisittain se on yleensä tarkoittanut vilkasta matkailun aikaa, ja aiemmin ennen kaikkea ulkomaanmatkailun aikaa. Perinteisesti hyvin suuri osa suomalaisia on lähtenyt kesälomien aikana ulkomaan reissulle. Nyt korona on muuttanut kaiken jo toisena kesänä peräkkäin.

Lue lisää

Exit-strategia Koronasta

Reilu vuosi on koronapandemian kanssa eletty, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin Suomessa tilanne on ollut esimerkiksi muuhun Eurooppaan ja naapurimaihin verrattuna selvästi parempi. Seuraamuksitta emme mekään toki ole selvinneet vaan parhaillaan eletään suomalaisittain kovien rajoitustoimien keskellä. Keski- ja etelä-eurooppalaista ulkonaliikkumiskieltoa meille ei sentään kuitenkaan tullut, koska perustuslakivaliokunta piti kiinni kansalaisten perusoikeuksista.

Lue lisää

Yrityslainasta on moneksi

On tullut tasan vuosi kuluneeksi siitä kun Korona alkoi kurittamaan myös Suomea ja Suomen talouselämää. Ennen kaikkea ravitsemus- ja matkailutoimiala ja muu palveluihin perustuva pienyrittäminen on ollut ennen kokemattomassa kurimuksessa. Lähes kaikki haastavimpien alojen yritykset ovat olleet tilanteessa, jossa tulot ovat pudonneet merkittävästi, tai jopa loppuneet kokonaan. Kulut sen sijaan ovat pääsääntöisesti jatkaneet juoksuaan. Kyseisessä tilanteessa on vain ajan kysymys ennen kuin kassakriisi on tosiasia.

Lue lisää

Rahoitusmahdollisuudet paranevat pandemiasta huolimatta

Kevät ja kesä ovat menneet koronaviruksen varjostamina ja syksyn koittaessa on päällämme uhka myös koronan toisesta aallosta. Onneksemme toistaiseksi keväästä on jo opittu, matkustaminen vähentynyt radikaalisti ja siten tilanne Suomessa on eurooppalaisessa katsannossa erittäin hyvä. Toivotaan, että kehitys jatkuu suotuisana ja siten myös tukee talouskehitystä, kun ihmisten ei tarvitse eristäytyä niin voimakkaasti kuin jos epidemia jylläisi pahempana. Suomalaiset tuntuvat tottuneen jo suhteellisen hyvin elämään koronan kanssa ja talouden toipuminen voi mahdollisesti olla voimakaskin lähikuukausina. Tämä auttaisi eritoten monen pienen osakeyhtiön ja toiminimiyrittäjän liiketoimintaa ja niiden rahoitusta, koska vain useat eri rahoitusmahdollisuudet mahdollistavat yrittäjälle kunnon yöunet.

Lue lisää