15 toukokuun, 2023Ajankohtaista, lainaa osakeyhtiölle, Siltaraha, Yrityslaina
Taas on se aika vuodesta, kun valmistaudutaan monen mielestä parhaan vuodenajan vastaanottoon. Ollaan siis kesän kynnyksellä. Kesä on toki suomalaisittain varsinkin mieluisaa aikaa. Valoa riittää varmasti, lämpöäkin yleensä ja toivottavasti. Näillä eväin suomalaiset saavat ladattua itseensä riittävästi energiaa ja tarmoa kestääkseen pimeän ja kylmän vuodenajan. Suomen kesä on lyhyt, jotkut vitsailevat jopa, että vähäluminen. Sitäkin se tyypillisesti on, vaikkakin paikallisia räntäkuuroja joskus esiintyy. Suomalaisten kesälomat ajoittuvat pääsääntöisesti juhannuksen ja elokuun ensimmäisen viikon väliin. Heinäkuussa suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät ovat niin sanotusti kesälaitumilla. Toimistot kumisevat tyhjyyttään ja kaikki lomanviettokohteet pursuavat ihmisiä.
Lue lisää 23 syyskuun, 2022Ajankohtaista, FinTech, Siltaraha, Yrityslaina, yritysrahoitus
Helsinki Fintech on jälleen listannut maamme suurimmat Fintech-yritykset vuoden 2021 taloustietojen perusteella. Yhtiöt on jaettu kolmeen kategoriaan yrityksen iän perusteella. Siltaraha siirtyi vuonna 2021 scaleup-listalle 6-10 vuotta liiketoimintaa harjoittaneiden yritysten joukkoon. Aiemmin Siltaraha on luokiteltu startup-yritykseksi. Scaleup-yritysten kategoriassa Siltaraha on harvoja yritysrahoitusta tarjoavia yrityksiä, jotka ovat nousseet listalle.
Lue lisää 15 helmikuun, 2022Ajankohtaista, Inflaatio, korko, Yrityslaina
Viime kuukausien puheenaihe talousmediassa on ollut inflaation kiihtyminen ja nousevat korot. Molemmissa näkyy merkkejä nousun alkamisesta, joskaan yksimielisyyttä ei ole siitä, onko nousu vasta alkamassa, lähdetäänkö jo kohta alaspäin vai oliko tämä nyt tässä. Yhtä kaikki, epävarmuutta ainakin on ilmassa nyt ja tulevaisuudessa. Elämä maapallollamme on epävarmuuden kyllästämää.
Lue lisää 24 kesäkuun, 2021Ajankohtaista, juhlapyhät, Korona, Siltaraha, talouskasvu, Yrityslaina
On taas se aika vuodesta, kun ollaan kesälomien kynnyksellä. Suomalaisittain se on yleensä tarkoittanut vilkasta matkailun aikaa, ja aiemmin ennen kaikkea ulkomaanmatkailun aikaa. Perinteisesti hyvin suuri osa suomalaisia on lähtenyt kesälomien aikana ulkomaan reissulle. Nyt korona on muuttanut kaiken jo toisena kesänä peräkkäin.
Lue lisää 20 toukokuun, 2021Ajankohtaista, korko, sijoittaminen, talouskasvu, Yrityslaina, yritysrahoitus
Reilu vuosi sitten kun koronapandemia iski toden teolla Eurooppaan ja Amerikkaan, ennustettiin maailman talouksien laskevan romahdusmaisesti. Laskua sitten toki kertyikin, mutta selvästi pienemmällä selvittiin mitä ennustukset kuvittelivat. Ruotsin piti pärjätä hyvin, kun se ei rajoittanut talouttaan Suomen tavoin. Toisin kävi. Monessa muussakin mielessä mentiin metsään. Selvää toki on, että tietyt toimialat kuten matkailu, majoitus ja ravitsemus etunenässä, kokivat järisyttävän rajun pudotuksen mistä ei ole toivuttu vieläkään. Toisaalta moni toimiala sai ns. kotoilusta ennen näkemättömän kasvusykäyksen. Nettona siten koronan vaikutus talouteen jäi paljon ennakoitua pienemmäksi. Elvytystoimenpiteet (EU:n elvytyspaketti ja keskuspankkioperaatiot) sen sijaan mitoitettiin worst case skenaarioiden mukaisesti ja rahaa on työnnetty talousjärjestelmään niin kuin ei koskaan ennen. Siten osakekurssit, kiinteistöhinnat, kryptovaluutat ja lähes kaikki sijoituskohteet ovat nousseet hinnoissaan aina vain kohti uusia korkeuksia. Kasvulle ei näy loppua, koska eipä näy elvytystoimillekaan loppua.
Lue lisää 12 huhtikuun, 2021Ajankohtaista, Korona, Pandemia, sijoittaminen, Siltaraha, Uncategorized, Yrityslaina, yritysrahoitus
Reilu vuosi on koronapandemian kanssa eletty, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin Suomessa tilanne on ollut esimerkiksi muuhun Eurooppaan ja naapurimaihin verrattuna selvästi parempi. Seuraamuksitta emme mekään toki ole selvinneet vaan parhaillaan eletään suomalaisittain kovien rajoitustoimien keskellä. Keski- ja etelä-eurooppalaista ulkonaliikkumiskieltoa meille ei sentään kuitenkaan tullut, koska perustuslakivaliokunta piti kiinni kansalaisten perusoikeuksista.
Lue lisää 26 maaliskuun, 2021Ajankohtaista, Korona, Pandemia, Siltaraha, Yrityslaina, yritysrahoitus
On tullut tasan vuosi kuluneeksi siitä kun Korona alkoi kurittamaan myös Suomea ja Suomen talouselämää. Ennen kaikkea ravitsemus- ja matkailutoimiala ja muu palveluihin perustuva pienyrittäminen on ollut ennen kokemattomassa kurimuksessa. Lähes kaikki haastavimpien alojen yritykset ovat olleet tilanteessa, jossa tulot ovat pudonneet merkittävästi, tai jopa loppuneet kokonaan. Kulut sen sijaan ovat pääsääntöisesti jatkaneet juoksuaan. Kyseisessä tilanteessa on vain ajan kysymys ennen kuin kassakriisi on tosiasia.
Lue lisää 11 helmikuun, 2021Ajankohtaista, lainaa osakeyhtiölle, lainaa toiminimelle, Yrityslaina, yritysrahoitus
Mikään ei ole normaalia
Velkaraha on uutisten vakioaiheita, osittain kiitos pian odottavien kuntavaalien, ja tänä päivänä tavallista kansalaista varmasti hämmästyttää asioiden tila. Toisaalta tuntuu, että Korona on pakostakin luonut valtavan loven talouselämään ihan katukuvasta päättelemällä. Toisaalta taas talousuutiset suoltavat tietoa, jonka mukaan yhä isompia asuntoja revitään käsistä ja lainoja nostetaan ennätysmääriä, pörssikurssit senkun vaan nousevat ja eletään muutenkin kuin viimeistä päivää ja kupla-aikoja.
Lue lisää