Valittu kategoria: Yrityslaina

Vaalipäivä ja pääsiäinen on pian täällä!

Varaudu vaalitulokseen ja lähde pääsiäisen viettoon hyvissä mielin!

Pääsiäinen ja vaalit ovat ihan ovella. Etukoodilla koroton, kuluton maksuvapaa kuukausi!

Eduskuntavaalit pidetään nyt sunnuntaina 14.4.2019 ja seuraavalla viikolla on pääsiäinen pitkine pyhineen. Näin on siis lyhyessä ajassa paljon merkityksellisiä päiviä. Ja kuten kaikissa vaaleissa, osa tulee iloitsemaan, ja toiset tulevat pettymään, eikä sillä ole väliä onko kyseessä äänestäjä vai ehdokas. Poliittisiin näkemyksiin ja kantoihin me emme ota täällä Siltarahassa sen enempää kantaa sen enempää kuin toteamalla, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Nukkuvien puolueeseen kuuluminen kun ei tule mitään muuttamaan.

Pääsiäinen on puolestaan ylösnousemuksen juhla, johon liittyy kärsimysnäytelmä. Sunnuntaiset vaalit voivat olla sitä joillekin ehdokkaille, puolueaktiiveille ja jopa äänestäjille, riippuen tuloksesta.

Lue lisää

Kulutusrahoitus muutoksen ajassa

Kuluva vuosi on ollut pörssiosakkeille haastava. Syksyn aikana nousu on viimeistään kääntynyt laskuksi ja siten parin viime vuoden aikana syntyneen listautumisbuumin jälkihöyryissä listautuvien yritysten on ollut vaikea saada läpi antimyyntejään. Jotkut annit, mm. Restamax, ovat suorastaan peruuntuneet.

Lue lisää

Yritysrahoituksen monet muodot

Ennen – ei niin montaa vuotta sitten – yritysrahoituksen ratkaisuna oli oikeastaan vain yrittäjän ja mahdollisesti hänen lähipiirinsä omat rahat, yritystoiminnan tuotot ja pankkilaina.

Viimeksi mainittu on ollut käytännössä ainoa merkittävä vieraan pääoman ehtoinen rahoituksen muoto. Sekin on ollut tarjolla vain harvemmille yrityksille, joilla talous on erinomaisessa kunnossa, toimintavuosia riittävästi takana ja ennen kaikkea reaalivakuudet kunnossa.

Lue lisää

Laskurahoitus vai laina yrityksen rahoitukseen?

Pienyrittäjän rahoitusmahdollisuudet ovat laajentuneet valtavasti viime vuosien aikana. Kiitos kuuluu pitkälti finanssikriisille vuodelta 2008, joka sai aikaan pankkisääntelyn kiristymistä. Lisäksi samaan aikaan FinTech, eli rahoituspalveluiden digitalisointi on päässyt kunnolla käyntiin. Näin ollen pankeille vaihtoehtoisten rahoittajien toiminta on kasvanut voimakkaasti kuluneen 10 vuoden aikana. Tästä on luonnollisesti suurta hyötyä yrityksille ja yrittäjille, mikäli joustavaa ja nopeaa rahantarvetta toiminnassa tulee eteen. Asianlaita on toki monella toimialalla.

Lue lisää

Siltaraha Yrityslaina, vaihtoehtoinen ratkaisu yrittäjälle

Vaihtoehtoinen rahoitus on kasvattanut suosiotaan ja ollut toisaalta rahoitusmarkkinoiden pelastus.

Pienten yritysten pankkirahoitus on ollut laskusuunnassa ja hankaloitunut jatkuvasti viimeistään finanssikriisin puhkeamisesta 2008 lähtien. Syynä on ollut pankkien keskittyminen kannattavampiin liiketoimiin ja regulaation kiristyminen kohti riskien vähentämistä. Näin ollen häviäjänä tässä kehityksessä on ollut pieni- ja keskisuuri yrityssektori, joka on kuitenkin suuri ja tärkeä osa taloutta ja työllistämistä. Pitkälti tästä syystä, pk-sektorin rahoitusvaikeuksista johtuen on myös kansantaloudet kehittyneet heikosti ja siten keskuspankit ovat painaneet korot nollaan elvyttääkseen taloutta. 

Lue lisää

Asiakasuskollisuus kannattaa

Yrittäjän unelma, pitkäaikaiset asiakassuhteet

Asiakasuskollisuus on jokaiselle yrittäjälle ideaalitilanne. Tavoittena on saada aikaan pitkiä, jopa vuosikymmeniä kestäviä asiakassuhteita. Suhteita, joissa vaihdetaan niin bisneskuulumiset, kuin muussakin elämässä tapahtuneet sattumukset. Parhaimmillaan asiakassuhde on molemminpuolisesti täydentävä ja voi muuttua ajan saatossa muuksikin kuin vain liikesuhteeksi.

Todennäköisesti jokainen yrittäjä haluaisi kustannustehokkuuden nimissä asiakkaita, joihin ei kuluisi markkinointieuroja, mutta siitä huolimatta he tulisivat, laittaisivat kassan kilisemään ja pitäisivät varastot tyhjinä. Edellä kuvattu on tietysti äärimmäinen esimerkki, mutta lähtökohtaisesti uskollisiin asiakkaisiin pitäisi kiinnittää kunnolla huomiota.

Lue lisää

Lainakorot puheenaiheena

Lainakorot puhuttavat, mutta mitä ne pitävät sisällään?

Syksy on tuonut mukanaan jälleen poliitikkojen kesälomilta paluun ja keskustelun ns. pikavippien korkosääntelyn tarpeesta, lainakorot koetaan lähes poikkeuksetta liian isoiksi. Suureen ääneen taivastellaan, kuinka todelliset vuosikorot ovat kymmeniä, jopa satoja prosentteja. Näin saadaan helppoja pisteitä, sillä kukapa nyt ei korkeita korkoja vastustaisi. Luonnollisesti tässä keskustelussa yksinkertaistetaan asioita ja vertaillaan ihan häpeilemättä appelsiineja ja omenoita.

Lue lisää

Vaihtoehtorahoituksena laina yritykselle, tarpeellista vai ryöstöä?

Julkisuudessa on paljon jatkuvasti keskustelua kuluttajien pikavipeistä ja niiden negatiivisista vaikutuksista. Niistä käydyssä keskustelussa puhutaan esimerkiksi köyhän riistosta ja epätoivoisten hyväksikäytöstä.  Moni vertaa yritysten vaihtoehtoisia rahoitusmalleja samaan. Mutta onko vaihtoehtoinen yrityslaina sama asia? Riistetäänkö yrittäjiltä viimeiset roposet?

Ei. Ainakaan Siltarahalla.

Kun yritys hakee lainaa, prosessistamme pääsee läpi yritykset, joiden tulevaisuuteen meillä on uskoa ja joiden taloustilanne näyttää siltä, että lainasta selvitään. Lähes jokaisella yrityksellä on joskus tilapäinen kassavaje tai muu akuutti rahantarve eikä esimerkiksi perinteisiiltä pankeilta saa tarpeeksi nopeasti apua.

Lue lisää

Vaihtoehtorahoitus yleistyy ja markkinat kehittyvät

Vaihtoehtorahoitus on suhteellisen uusi, mutta kehittyvä alue myös meillä Suomessa. Viimeisen 2-3 vuoden aikana on nähty ennätysmäärä uusia yritysrahoituksen vaihtoehtoja tulevan pienyrittäjien ja vähän suurempienkin ulottuville vastaamaan joustavasti erilaisiin rahoitustarpeisiin. On esimerkiksi joukkorahoitusta sekä osake- että velkamuotoisena. Erilaisia suurempia vakuudellisia lainajärjestelyitä ja pienempiä online-lainoja alle 24 tunnin käsittelyajoilla. Edullisempaa, mutta hitaampaa ja hankalampaa vertaislainapalvelua jne. Pankkisääntelyn edelleen kiristyessä ja sijoitusrahan etsiessä yhä kiivaammin korkeita korkotuottoja, tulee kehitys jatkumaan edelleen kiihtyvänä. Suomalainen lainsäädäntö, yritysten maksutapojen luotettavuus ja laajasti saatavilla olevat asiakastietokannat mahdollistavat todellisten FinTech-läpimurtojen tapahtuvan juurikin yritysrahoituksen sektorilla.

Lue lisää

Yritysrahoitus kasvaa ja kehittyy Suomessa

Tervetuloa vuoteen 2018, ja erityisesti yritysrahoitus on ala joka kasvaa ja kehittyy. Edessä on vuosi, jona näemme huomattavaa kehitystä ja laajentumista perinteisten pankkien ulkopuolisessa yritysrahoituksessa. Siltaraha tulee olemaan tämän kehityksen kärjessä ja eturintamassa. Suomessa vaihtoehtoinen rahoitus yrityksille alkoi vasta joitain vuosia sitten, mutta jo muutamassa vuodessa siitä on tullut erittäin varteenotettava vaihtoehto perinteiselle pankkilainoitukselle.

Lue lisää