« Takaisin ajankohtaisiin

Joulunajan ja uudenvuoden aaton palveluaikataulut

Joulu tekee tuloaan, ja näin muutama päivä ennen joulua on hyvä muistuttaa, että palvelemme rajoitetusti Siltarahan asiakaspalvelussa mm. yrityslainojen ulosmaksujen suhteen.

Perjantaina 20.12. sekä maanantaina 23.12. palvelemme asiakaspalvelussamme poikkeuksellisilla aukioloajoilla, ja saman päivän aikana valmistuneiden ja hyväksyttyjen lainojen lainahakemukset maksetaan vielä klo 14:30 mennessä.

Tämän vuoden joulunpyhistä jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä osuvat tiistaille, keskiviikolle ja torstaille 24.-26.12.2019. Uudenvuodenpäivä 1.1.2020 on keskiviikkona, ja loppiainen on maanantaina 6.1.2020.

Edellä mainittuina päivinä Siltarahan asiakaspalvelu on kokonaan suljettu. Tämä tarkoittaa sitä, että emme  vastaa puhelimitse tai sähköpostilla lähtettyihin kysymyksiin, lähetetä saldotodistuksia käsittele lainahakemuksia emmekä lähetetä maksuliikeaineistoja omaan pankkiimme. Lainahakemuksia voi kuitenkin lähettää verkkopalvelussa ajasta ja paikasta riippumatta kellon ympäri. Ne käsitellään saapumisjärjestyksessä seuraavana pankkipäivänä.

Vuoden viimeinen pankkipäivä on tiistai 31.12.2019, jolloin on myös lyhennetty palveluaika.

Hyväksyttyjen lainahakemusten osalta, maksut joiden halutaan kirjautuvan vielä vuoden 2019 puolelle, on pankkimme ohjeistuksen mukaisesti lähetettävä heille 12:30 mennessä.

Tämä tarkoittaa sitä, että lainahakemukset pitäisi olla täytettynä jo ennen klo 12:00.

Huomioithan, että luottopäätöstä tehdessä voimme tarvita sinulta ja/tai yritykseltäsi lisätietoja/selvityksiä/asiakirjoja, joten luonnollisesti lainanmyöntö ei tapahdu automaattisesti. Mikäli tiedät jo tarpeen rahoitukselle, niin olisi hyvä, jos täyttäisit hakemuksen hyvissä ajoin tässä joulunaikana, jotta lisäselvityksellekin jäisi tilaa. Näin laina ehtisi vielä vuoden 2019 taseeseen niiden yritysten osalta, joiden tilikausi vaihtuu vuoden vaihteessa.

Mukavaa joulunaikaa ja menestyksekästä yritystoimintaa vuodelle 2020 toivottaa Siltarahan väki!