« Takaisin ajankohtaisiin

Asiakkaidemme kertomaa: Näihin tarkoituksiin Siltarahan lainoja käytetään

Riippuen yrityksen toimialasta ja koosta, lainojen käyttötarkoitukset voivat vaihdella. Usein kohteet ovat kuitenkin samanlaisia, jonka johdosta olemme kartoittaneet asiakkailtamme heidän lainan käyttökohteitaan.

Lainan käyttötarkoitukset

Seuraavat asiat nousivat kyselyissä esiin:

1. Laajentaminen

Laajentaminen voi tarkoittaa useaa asiaa; yritys voi esimerkiksi laajentua uuteen kauppapaikkaan tai -alustaan, tai siirtyä uudelle toimialalle. Laajentamiseen investointi on usein pitkän harkinnan takana, jolloin myös rahoitusvaihtoehdot tulee punnita. Joskus kuitenkin menot saattavat yllättää; uudessa toimipisteessä onkin odottamaton korjaustarve, tai verkkokaupan pystyttäminen ei onnistunutkaan omin voimin. Tällaisissä tapauksissa Siltarahan nopea ja helppo lainarahoitus on avuksi.

Laajentaminen voi kasvattaa yrityksesi tuottoa ja voittoa esimerkiksi lisäämällä näkyvyyttä tai kasvattamalla inventaariota ja näin ollen myös myyntipotentiaalia. Investointi voi muuttua nopeastikin kassavirraksi, jolloin tulosta tehdessä lainan voi halutessaan maksaa takaisin jo etukäteen.

2. Kulut ja saamiset

Yrityslainaa ei ole pakko käyttää kaikkea kerralla, eikä edes samaan kohteeseen tai tarpeeseen. Voi olla, että haluat käyttää osan lainasta myyntisaamisten rahoitukseen tai yrityksen juokseviin kuluihin. Pieniä yllättäviä kulueriä saattaa kuitenkin ilmaantua myös yllättäen ja jos mahdollista, on varmasti viisasta säästää osa Yrityslainasta vastaavan tilanteen varalle.

Pienistä menoeristä saattaa kasvaa isokin . Siksi Siltarahan laina on käytettävissä myös yrityksen jokapäiväisiin menoihin, kuten moneen muuhunkin tarkoitukseen. Siltaraha haluaa erityisesti tukea yrityksiä ja yrittäjiä Yrityslainallaan; hetkellinen rahoitustarve voi nimittäin olla hyvinkin yllättävä, mutta nopeasti ratkaistavissa.

3. Markkinointi

Markkinointi, brändäys ja näkyvyys ovat mittaamattoman arvokkaita osa-alueita nykypäivän yrityskuvan rakentamisessa. Yritysten markkinointikampanjoiden sijainnit, kohteet ja tyylit vaihtelevat usein esimerkiksi toimialasta riippuen, mutta vaihtoehtoja on silti monia. Markkinoinnissaan yritys saattaa hyödyntää printtimediaa, sosiaalista mediaa, mainostaa julkisella paikalla tai linja-auton kyljessä; vaihtoehtoja on lukematon määrä. Budjetti vaikuttaa myös usein siihen, miten markkinoidaan; otetaanko kuvat itse vai ostetaanko ne valmiina, palkataanko asialle mainostoimisto vai rekrytoidaanko yritykseen oma markkinointiin keskittynyt työntekijä. Usein vastaava mainostus maksaa kuitenkin huomattavasti ja tulokset investoinnista näkyvät vasta myöhemmin.

Näin ollen pieni investointi markkinointibudjettiin on usein paikallaan. Kustannustehokkaita mainostusvaihtoehtoja on paljon, ja jo pelkästään tunnettuus hyödyttää yritystäsi pitkällä aikavälillä. Yrityksillä on kuitenkin vain harvoin varoja hinnakkaampaan markkinointiin, etenkin jos investointeja on jo suunnattu yrityksen laajentamiseen. Vastaavassa tilanteessa pieni laina voi olla paikallaan.

4. Lainanmaksu

Mikset yhdistäisi mahdollisia lainojasi saman lainanantajan alle? On usein haastavampaa pysyä kärryillä, jos on useampi pieni laina eri rahoittajalta. Siltarahan lainojen hinnoittelu on erittäin kilpailukykyinen sekä avoin; näet haluamasi lainasumman hinnan välittömästi Lainalaskurimme avulla. Voit helposti vertailla hintoja, joka auttaa päätöksenteossa. Vaikka lainan maksaminen lainalla on houkutteleva ajatus, on tärkeää kuitenkin muistaa, että velat kannattaa maksaa aina takaisin oman liiketoiminnan tuotoilla.

 

Voit hakea lainaa heti täältä. Haluamme olla apunasi yrityksesi rahoitustarpeissa.

Onko tuotteemme auttanut yrityksesi kasvussa tai tukenut jokapäiväistä toimintaa? Kuulisimme mielellämme siitä lisää. Ota meihin yhteyttä sivustomme Yhteystiedot-lehdellä.