Verneri Suhonen: What now? Let me tell you what now
Tähänastisen elämäni mittapuulla pitkä hiihtoura loppui huhtikuussa 2025. Olo oli helpottunut. Olin tiennyt asian jo pitkään. Tulin maaliin viimeiseltä matkalta Taivalkoskella ja toimittajat kyselivät tuntemuksiani. Odotin sen olevan haikea hetki, mutta minut täytti onnellisuus. Se saattoi viestiä siitä, että kuluneet vuodet urheilijana oli käytetty oikein. Mitään ei jäänyt kokematta tai kokeilematta. Olen aina urallani tiennyt kauden loppuessa, miten tulen kehittämään toimintaani ja miten olen parempi ensi vuonna. Tällä kertaa minulla ei ollut enää vastauksia. Se, ovatko ne visiot olleet tuloksellisesti aina toimivia ovat toinen tarina, mutta urheilijuus nojautuu aina uskoon itseensä ja omaan tekemiseen.
Viimeisinä vuosina teimme valmentaja Ville Oksasen ja Lauri Vuorisen kanssa isoja muutoksia harjoitteluun. Ne muutokset olivat antoisia, olimme kumpikin täysin uudenlaisessa kunnossa. Lauri napsii nyt palkintopalleja maailmancupissa ja arvokisoissa, ja olen ystävästäni äärimmäisen ylpeä. Se on symboli ikään kuin myös meidän tiimimme voitolle. Olemme tehneet kahdeksan vuotta yhdessä hommia, ja vihdoin se aurinko on alkanut tuloksellisesti paistaa. Itsekin olin hyvässä kunnossa, ensimmäisenä vuonna, mutta koko talven sairastelut veivät terää ja viimeinen harjoituskausi oli vaikea rasituksen äärirajoilla liikuttaessa. Kun treenaa eläimellisen pitkiä päiviä koko harjoituskauden, on ainakin itselle menestys siitä ainoa tapa jaksaa vuodesta toiseen. Itselle kaksi huonompaa tulostalvea tarkoitti sitä, että oli helppoa todeta urheilun lainalaisuudet ja siirtyä syrjään. Kaikista ei tule maailmamestareita, mutta jokaiselle se urheilu silti antaa äärimmäisen paljon. Ja kun tietää yrittäneensä kaikkensa, on päätös helppo tehdä.
Olen aina ollut hauskanpitäjä ja jossain määrin porukan viihdyttäjä. Tai ainakin pyrkinyt siihen. Se on urheilussakin ollut minulle tärkein aspekti. Omaksuin sen roolin jo ala-asteella, ja sitä olen urheilun kautta rakentanut näihin päiviin asti. Siitä varmasti on maksettu joskus hintaa tuloksellisesti, sillä usein sitä tuli laitettua hauskanpito urheilun edelle. Treeneissä laitoin aina 100% peliin ja vähän päälle, mutta muut osa-alueet saattoivat jäädä vähemmälle huomiolle. Tässäkin toki kehityttiin vuosien varrella, mutta minkä sitä nuori mies hedonistisille haluilleen mahtaa. Se taas auttoi minua motivoimaan itseäni paremmaksi ja jaksamaan urheilun parissa puurtamisessa. Elin kuitenkin arvoilleni, ja se piti mielen kirkkaana ja valoisana vaikeinakin aikoina. Ja kuka sen loppupeleissä määrittää, millainen on hyvä urheilija. Me tarvitsemme erilaisia persoonia, ja jokainen optimoi tekemisensä myös sen perusteella millainen sisimmissään on.
Puhuttaessa rahasta suomalaisessa yksilöurheilussa, ei varmasti moni voi kehua kylpevänsä rahassa. Raha ei ole koskaan ollut minulle mikään itseisarvo. Kiitos tukijoideni läpi uran, olen voinut tehdä työtäni täysillä, ilman muita lisätienestejä. Siltarahan ollessa mukana viimeisenä kahtena vuonna, mahdollisti minulle vielä ennennäkemättömän satsauksen tekemiseeni. On ollut hieno huomata, miten tärkeimmistä tukijoistani on kasvanut vuosien varrella myös ystäviä, ja olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin. Tulen varmasti olemaan heidän kanssaan vielä tekemisissä urheilu-urani jälkeenkin.
Siltarahan liiketoimintajohtaja Pekka Pursiaisen kanssa soittelimme kauden loputtua, ja kerroin hänelle lopetusaikeistani. Pekka ymmärsi hyvin minua. Puhelun lopulla mainitsin, että oli ollut antoisaa saada heidän kauttaan edustustehtäviä, kuten kisakatsomoisännöintiä. Janosin tälläisia haasteita lisää, ja sovimmekin, että menen kesän lopulla uudestaan mukaan Kalevan kisoihin, jossa Siltarahalla on omia vieraita mukana, ja ovat kisoissa laji-isäntinä naisten 800 metrin juokussa ja naisten moukarissa. Taas hieno esimerkki siitä, miten urheilija ja yritys voivat saada toisistaan muutakin kuin sen perinteisen näkyvyys-raha-akselin. Niin kuin edellä mainitusta voikin päätellä, Siltaraha jatkaa isosti tukemista yksilöurheilun saralla. Tästä olen äärimmäisen ylpeä, todellista suunnannäyttämistä.
Miltä sitten tulevaisuus näyttää? Olen hakenut kouluun opiskelemaan kulttuurituotantoa. Pääsykokeet ovat vielä kesken, mutta vahvaa suorittamista ollut ensimmäisissä vaiheissa! Koen syvää intohimoa tapahtumiin ja ihmisten viihdyttämiseen. Saan ikään kuin samanlaisia kiksejä siitä kuin urheilusta. Ja se on paljon se! Huhtikuussa sain jo esimakua siitä, kun järjestimme yhdessä Ball Dayn kanssa Tahko Loppet:in. Tuloksena oli Suomen viihdyttävin hiihtokilpailu, joka keräsi äärimmäisen paljon kiitoksia kävijöiltä, katsojilta ja ulkopuolisilta. Kanssani oli erittäin osaava ja tehokas tiimi, mutta jos näiden käsien kautta sai luotua noin sielukkaan ja unohtumattoman tapahtuman, on varmasti annettavaa tulevaisuudessakin alalla. Urheilukenttäkin tarvitsee tulevaisuudessa muutoksia, ja tässä muutostyössä haluan olla mukana. Tällä hetkellä etsinnässä on myös kesätyöt. Huomasin Tahko Loppetin jälkeen, että minut täytti tyhjiö ilman tavoitteita. Janoan uusia haasteita, joita kesäksi on löydettävä. Viimeiset viikot olenkin täyttänyt juoksulla, sillä jotenkin tämä loputon energia on käytettävä.
Lopuksi haluan sanoa kiitos Siltarahalle tästäkin mahdollisuudesta. On ollut antoisaa vuodattaa tänne tuntemuksiani. Kiitos myös sinulle joka olet viihdyttänyt itseäsi näitä lukemalla. Blogi hiljenee osaltani, mutta Krista ja Eve jatkavat tästä eteenpäin. Yleisurheilussa on kilpailukausi alkamassa, joten sieltä pääsee kurkistamaan verhon taakse mitä kulisseissa tapahtuu! Tulokset kun ovat vain urheilun jäävuoren huippu.
Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä
