Eveliinan kuulumisia: Kauden -26 yhteenveto

Ennätysmäärä treenitaukoa ja korvaavaa harjoittelua

On tullut aika vetää yhteen kausi 2026. Päällimmäisenä ajatuksena kuvailisin kautta urani haasteellisimmaksi. Aina harjoituskauden alusta loppuun kamppailin ajoittain erilaisten haasteiden kanssa. Ensin paranneltiin täyslevolla sydänlihastulehdusta ja kevään tullen minua kiusasi sitkeästi ärtyneet takareidet. Kaiken kaikkiaan lepäsin tai tein juoksua korvaavaa harjoittelua yhteensä kolme kuukautta harjoituskaudesta.

Lue lisää: Eveliinan kuulumisia: Kauden -26 yhteenveto

Myönnän, että hetkittäin kauden aikana koin huolta ja epävarmuutta tulevasta, mutten menettänyt toivoani. Kaikista haasteista huolimatta pysyin koko kauden ajan mielestäni yllättävänkin rauhallisena ja uskoin tulevaan. Keväällä tekemäni korvaava harjoittelujakso piti minut mukavan kiireisenä ja tuntui kehittävän hyvin aerobisia osa-alueitani. Tämän jälkeinen asteittainen paluu juoksun pariin haastoi minua urheilijana tunnistamaan kehoni merkit ja valitsemaan oikean harjoitusmuodon juoksun ja korvaavan harjoittelun suhteen. Jälkiviisaana kauden Akilleen kantapääksi osoittautui takareidet ja haasteiden aiheuttama kovatehoisten juoksutreenien viivästyminen.


Alkukesän kisoista paistoikin selkeästi kovatehoisten juoksutreenien puute. Ainoa lääke siihen oli antaa keholle tehollista ärsykettä ja aikaa sopeutua jatkamalla harjoittelua ja kilpailemista. Kauden loppua kohti juoksu alkoikin tuntua vahvemmalta ja kantavan paremmin lähemmäksi maaliviivaa.

Kausi sisälsi positiivisia kilpailuja

Itselleni oli iso helpotus saada positiivisia kilpailukokemuksia, joissa viime kauden sijaan kehoni toimi tuttuun ja normaaliin tapaan. Kehoni oli voimakas ja pystyin taas haastamaan itseäni äärirajoillani. Palasinkin kesän aikana kahden vuoden takaiselle ennätystasolleni. Kohdalleni osui kolme taktisesti ja kilpailuvauhdiltaan hyvää ennätysjuoksuyritystä. Kahdessa kilpailussa pääsin alle kahden minuutin, joista paremmassa jäin vain pikkiriikkisen, 3 sadasosan verran, omasta ennätyksestäni.


Toivomaani ennätysparannusta ei tullut 800 metrillä vielä tämän kesän aikana, mutta ennätykseni puolestaan paukkuivat 1500 metrillä. Kohensin ennätystäni viidellä sekunnilla aikaan 4:07.69. Lisäksi kauden aikana onnistuin ylläpitämään arvokisaputkea saavuttamalla kisapaikan Yleisurheilun EM-kilpailuihin Birminghamiin ja voitin urani ensimmäisen Kalevan Kisojen mestaruuden 800 metrillä, Siltarahan logo numerolapussani. <3

Voittajan on helppo hymyillä.
Kuva: Markus Santeri Serenius

Inspiroituneena tulevaan kauteen

Kausi 2026 on ollut kansainvälisesti hirmuista tykitystä leipälajissani 800 metrillä. Kilpasiskot ovat pistäneen menemään toinen toistaan inspiroivampia kilpailuja ja tuloksia. Lajina 800 metrin taso kehittyy nyt harppauksin. Unelmoin vielä pystyväni kohentamaan ennätystäni muiden naisten muassa, mutta on kuitenkin selvää, että tulevaisuudessa arvokisapaikoista tullaan käymään entistäkin kovempaa kamppailua. Ennen kahden minuutin alitus kasilla vastaa tänä vuonna tuloksellisesti karkeasti 1:58 tulosta. Myönnettäköön, että 1500 metrin parannukseni tällä kaudella on herättänyt kiinnostustani kilpailla tuolla matkalla enemmänkin seuraavalla kaudella. Ennätysparannuksen jälkeen sainkin viestin entiseltä valmentajaltani: ” 1500 metriä saattaa olla sinun matkasi.”


Muutaman viikon päästä alkavaan uuteen harjoituskauteen tartutaan siis myös tonnivitosta silmällä pitäen. Uskon vahvasti, että harjoittelu sille matkalla tukee kehittymistäni myös kahdella ratakierroksella. Tämän kauden oppina tärkeintä tulevalla kaudella on pysyä terveenä ja pystyä tekemään ehjiä harjoitusviikkoja, unohtamatta nauttia tästä ainutlaatuisesta urheilijan elämästä.

Tästä kaudesta, tuesta ja kannustuksesta kiittäen,
Eveliina