Eveliinan kuulumisia – Yleisurheilun hallikausi aluillaan
Heippa! Terveiset junasta. Kirjoittelen tätä tekstiä junamatkalta Saksassa Frankfurtista Erfurtiin. Neljän viikon leirijakso Etelä-Afrikan Potchefstroomissa päättyi juuri ja perjantaina olisi suunnitelman mukaan tarkoitus startata odotettu hallikausi Erfurt Indoor Meetingissä 800 metrillä yhdessä harjoitustovereideni kanssa.
Lue lisääVerkku Siltaraha pt2 – Aika lentää
Rupesin laskemaan, kuinka paljon aikaa on kulunut viimeisestä blogipostauksesta ja siitä kun viimeksi kerroin kuulumisia. Tuntui ikuisuudelta, vaikka aikaa onkin kulunut reilu kuukausi. Siinä ajassa kerkeää suhteellisen paljon. Tai jos helsinkiläisiltä tietyömaa-urakoitsijoilta kysyy, niin hädintuskin kerkeää vatupassia löytää. Sillä näkymä kodin ikkunasta kadulle ei ole juuri muuttunut, mutta omalla urheilijan polulla on tehty vähintäänkin peruskorjaus ja uudet liittymät.
Lue lisääEveliinan kuulumisia – Syyskauden menoa
Moikka! Syksy on sujahtanut vauhdilla. Syksy tuntuu olevan yleisurheilijalle kuin uudenvuoden alku. Asetetaan uudet tavoitteet ja tehdään suunnitelmia niiden saavuttamiseksi. Uuden kauden alkaessa tuntui myös kalenteri täyttyvän monenlaisella muullakin hoidettavalla asialla.
Lue lisääVerneri Suhonen – Eternal stream of thoughts pt.1
Kulunut syksy on ollut ehkäpä urani antoisin. Olen nauttinut suurella sydämellä tekemisestäni. Syitä tähän on varmasti monia. Jotta ajatuksiani ja näkemyksiäni pystyisi ymmärtämään, on varmasti kelattava rullaa hieman taaksepäin. Kilpailukauteni talvella 2024 oli monessa suhteessa vaihtelevainen. Olin paljon sairaana, pääkisoja jäi väliin ja maailmancupin kilpailuja tuli vähän. Kausi oli myös onnistunut. Ne kilpailut, jotka pääsin kilpailemaan, olivat todella hyviä. Hiihdin normaalimatkojen kilpailuissa selkeästi urani parasta vauhtia, voitin Finlandia hiihdon ja SM-hopeaa sprintissä Vantaalla sekä sijoitun Lahden maailmancupissa 20. parhaan joukkoon.
Lue lisääEveliinan kuulumisia – Yhteenveto kaudesta 2024
Huh, olipa vauhdikas kesä! Peräti jo kolmas kilpailukesäni 800 metrin juoksijana tuli päätökseen viime sunnuntaina Zagrebissa, Kroatiassa. Vauhdilla on kesä hurahtanut, mutta on sen aikana tullut paljon koettuakin. Tavakseni on tullut reflektoida mennyttä kautta kilpailukauden päätyttyä ennen katseiden kääntämistä kohti seuraavia tavoitteita. Haluan jakaa teillekin ajatuksiani kuluneesta vuodesta.
Lue lisääSiltaraha Oy jatkaa sponsorointisopimuksiaan kahden suomalaisen huippu-urheilijan kanssa
Siltaraha Oy lähti viime vuoden lokakuussa sponsoroimaan kahta suomalaista huippu-urheilijaa, Eveliina Määttästä ja Verneri Suhosta. Olemme iloisia, että yhteistyömme urheilijoiden kanssa vielä jatkuu, sillä jatkamme sponsorointisopimuksiamme molempien urheilijoiden kanssa myös seuraavalle kaudelle.
Lue lisääSiltarahan mahdollistama valmistautuminen urheilukesään 2024
Yleisurheilukesä on jo kovassa vauhdissa ja tätä upeaa kahden arvokisan kesää varten haaveissani oli ollut mahdollisuus päästä panostamaan harjoitteluun ja harjoitteluolosuhteisiin paremmin kuin koskaan aikaisemmin urheilu-urallani. Ilokseni Siltaraha lähti minun pääyhteistyökumppaniksi viime syksynä ja on ollut mahdollistamassa tämän urheilu-unelman toteutumista.
Lue lisääUnelmien urheilukesä starttaa
Kevät on hurahtanut vauhdilla ja vauhtia on mukavasti riittänyt myös harjoituksissani. Maaliskuun harjoitusleiriltä Etelä-Afrikasta mieleeni jäi hieno treenipäivä, kun aamupäivällä juoksin lentävän 30 metrin ennätykseni ja iltapäivällä tein parhaimman vauhtikestävyysharjoituksen urallani tuohon asti. Eli käytännössä rikoin sekä nopeutta että kestävyyttä mittaavissa harjoituksissa treeniennätykseni saman päivän aikana.
Lue lisääEveliinan kuulumisia – Hallikausi vauhdissa
Tervehdys!
Hallikausi on jo pyörähtänyt hyvään vauhtiin ja käynnistin kauden viime viikolla Puolassa uudella sisäratojen Suomen ennätyksellä 2.01.57. Kilpailu oli tasokas ja pääsin juoksemaan mukavassa letkassa. Enpä ollut koskaan aikaisemmin juossut hallikisaa tuollaisella sisästadionilla ja innokkaan yleisön ympäröimänä. Kelpo kisa siis kaiken kaikkiaan.
Lue lisääOnneksi olkoon Verneri Suhonen
Siltaraha Oy onnittelee sponsoriurheilijaansa, hiihtäjä Verneri Suhosta Vantaan SM-hiihtojen miesten sprintin hopeasta.
Lue lisää