Hyvää joulua ja parempaa vuotta 2021

Erikoinen vuosi 2020 vaihtuu pian joulun jälkeen uuteen vuoteen 2021. Hämmästeltävää kuluneessa vuodessa onkin riittänyt kaikille kansalaisille ja monia, etenkin palvelualan yrittäjiä kulunut vuosi on useissa tapauksissa koetellut kovalla kädellä.

Kaikki eivät toki koronasta ole kärsineet erityisen paljon, ja jotkut ovat jopa hyötyneet, mutta keskimäärin pandemia on aiheuttanut kärsimystä, elämisen rajoituksia ja tulojen romahdusta. Toivottavasti seuraava vuosi tulee olemaan parempi, vaikka korona kummittelee edelleen vahvana ja mutatoituu ja rajoitukset ainakin vielä keväällä tulevat jatkumaan jopa lintukoto Suomessa. Maailma ei avaudu kunnolla vielä pitkään aikaan. Toivoa kuitenkin sopii, että rokotukset alkavat vaikuttaa ja uuden normaalin kanssa totutaan paremmin tulemaan toimeen. Ihmislaji on sopeutuvaista sorttia.

Rahat pörsiin vai pörssistä?

Talouden osalta hämmästeltävää on piisannut monessa mielessä. Ensinnäkin kun koronarajoitukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa alkoivat, sukelsivat pörssit kautta maailman ennätystahtia päivä päivältä alemmas. Vaikka suunta oli looginen, oli toki tahti kohtuuttoman kova. Selvää toki kaikille oli, että joksikin aikaa talouden saralla keskimäärin koko talous huomioiden tulee pudotusta useita prosentteja, jopa yli kymmentä BKT:n tasolla tarkasteltuna, niin siitä huolimatta kymmenien prosenttien pörssilaskut tuntuivat ylimitoitetulta.

Tokihan tiedossa on, että pörssillä on tapana ylireagoida molempiin suuntiin. Sitten kun taas keväällä koronatartunnat alkoivat karanteenien ym. rajoitustoimien ansioista vähentyä, niin pörssit reagoivat toiseen suuntaan, vähintään yhtä hämmästyttävästi. Nyt sitten noustiin kymmeniä prosentteja ikään kuin mitään koronaa ei koskaan olisi ollutkaan. Osa noususta luonnollisesti selittyy kasvaneella optimismilla, mutta kyllä myös ennennäkemättömällä elvytyksellä ja rahan painamisella on suuri osuutensa pörssin ylilyönnistä positiiviseen suuntaan. Jonnekinhan sitä rahaa täytyy tunkea, kun kerran painetaan ja korot ovat jo painuneet nolliin ja alle. Väitetään, että toimilla ei ole aiheutettu inflaatiota, mutta jos katsoo miten finanssikriisin 2008 jälkeen omaisuuskohteiden hinnat kautta linjan sekä kiinteistöjen hinnat ovat nousseet, niin siitä voi katsoa mihin kaikkien aikojen rahantarjonta operaation tuotokset ovat ohjautuneet.

Toivon liekki loistaa, kaikesta huolimatta

Pienyrittäjän silmin koronavuosi on tarjonnut monessa tapauksessa kurjistumista. Rajoitusten takia asiakkaita on ollut vähemmän kuin ennen. Joidenkin liiketoiminta on jopa loppunut tai ajautunut konkurssiin. Onneksi valtiovalta on tarjonnut helpotuksia mm. konkurssilainsäädäntöön ja tarjonnut tukia eri muodoissa. Joka tapauksessa kaikesta huolimatta useimmille yrittäjille ajat ovat olleet vaikeat tai erittäinkin vaikeat.

Toivottavasti ensi vuosi on valoisampi. Rahoitusta on ainakin tarjolla varmasti yhä paremmin ja edullisemmin pankeille vaihtoehtoisista rahoituslaitoksista. Rahoitusmuotoina online yrityslainat ja yritysluotot eri maturiteeteissa ja kokoluokissa sekä laskurahoitus/factoring-palvelut ovat varmasti useimmille pienyrittäjille sopivat, joustavat ja nopeat rahoituksen muodot. Keskellä koronakriisiä säädetty 10%:n korkokatto kulutusluotoille entisestään lisäsi yrityslainoituksen tarjontaa kuluvana vuonna ja vaikuttaa muiden tarjontatekijöiden ohella myös uuden vuoden 2021 yritysten rahoitusmarkkinoihin positiivisesti. Kasvun merkkejä on ilmassa.

Hyvää joulua ja uutta vuotta 2021!