« Takaisin ajankohtaisiin

Erikoiset ajat jatkuvat

Aina siitä lähtien kun alkuvuonna 2020 maailmaa alkoi runtelemaan koronakriisi, ollaan pallollamme eletty ikään kuin erityisolosuhteissa. Korona ensin tuli useampana aaltona ja varianttina ja kun viimein alettiin päästä taudin kanssa voitolle, niin samoihin aikoihin helmikuussa tänä vuonna alkoi Venäjän – Ukrainan konflikti tai Venäjän erityisoperaatio, miten vaan, joka on jatkunut ja laajentunut näihin päiviin asti, ja pahin lienee vielä näkemättä.

Maailman talous myllerryksessä

Koronakriisin ja sotilaallisen välienselvittelyn sivutuotteena maailman talous on mennyt enemmän tai vähemmän sekaisin. Ensin koronan seurauksena aloitettiin massiiviset velkaelvytykset, jotka aikanaan piristivät taloutta ja estivät laajamittaisen taantuman syntymisen. Sittemmin elvytyksen jälkitautina on syntynyt rajuakin inflaatiota ja korkojen nousua. Inflaatiosta on vaarana syntyä itseään voimistava kierre nyt, kun palkkavaatimukset kovenevat. Silloin taas kustannukset jälleen nousevat ja edelleen kustannukset siirretään hintoihin ja tuotteita ostetaan isommilla palkoilla etc, jolloin petollinen inflaatiokierre on valmis. Yhtä lailla pelottava on Euribor – korkojen huomattavan nopea nousuvauhti. Vielä jonkin aikaa sitten ei uskottu korkojen nousuun ollenkaan, mutta nyt vuoden Euribor menee jo 2,5%:n nurkilla. Mikäli korot ja siten myös asuntolainojen korot, nousisivat esim. ihan kuviteltavissa olevaan 5-6%:n tuntumaan, tulisi tällainen korkotaso jo selkeästi vaikuttamaan asuntomarkkinoihin, sillä yhä harvemmalla olisi varaa lainanlyhennyksiin ja korkoihin.

Maailman talous on siis myllerryksessä, joka ei ihan heti näytä tasoittumisen merkkejä, päinvastoin. Osa syynsä tilanteeseen on sotilaalliset panostukset ja lännen Venäjään kohdistamien pakotteiden myötä syntynyt taloussotamainen todellisuus. Venäjällä on ollut valttikorttina maakaasu, ja pelkästään Venäjän rajoitettua ja katkaistua kaasutoimituksia Saksaan, on se saanut Uniperin ajautumaan Fortumilta Saksan valtiolle. Tässä piskuinen Suomikin ilmeisesti otti osumaa ainakin noin 6 miljardin euron edestä. Tämä on kuitenkin pieni hinta verrattuna siihen, miten pahasti maakaasun rajoitus iskee etenkin saksalaisiin, mutta myös muihin eurooppalaisiin kotitalouksiin ja vasta ollaan menossa talvea kohti. Edessä lienee pahin talvi vuosikausiin, ellei energiakysymystä saada pian ratkaistuksi.

Samalla kun maailman taloustilanne muodostuu yhä pelottavammaksi kiihtyvine inflaatioineen, romahtavine osakemarkkinoineen ja nousevine korkoineen, on koko maailmantilanne kokonaisuudessaan muodostumassa yhä vain arvaamattomammaksi. Putinille ei varmaankaan tappio nyt käy edes mielessä, vaan parempi veikkaus on, ettei hän aio luovuttaa. Tässä kohtaa oikeasti voivat jopa ne ydinaseet tulla kuvioon, ja joka tapauksessa sodan laajentuminen Euroopassa on valitettavasti huomattavan realistinen skenaario. Toivottavasti muodostunut umpisolmu saataisiin jotenkin avattua, ilman, että tuhot olisivat mittaamattomat. Ajat ovat pelottavat ja arvaamattomat. Yrittäjälle ei myöskään ole kaikkein helpoimmat ajat edessä, täytyy vaan luottaa tulevaan ja mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Siltarahan rahahanat ainakin ovat vielä yrittäjille auki, joten kun tarvetta on, niin laitelkaa hakemuksia tulemaan. Hyvää syksyä kaikesta huolimatta.