Joukkorahoituksella kasvurahoitusta

Viime vuosi päättyi osakemarkkinoilla mollivoittoisesti, mutta joukkorahoitus jatkaa duurissa. Vuoden 2018 aikana maaliin vietiin eri toimijoiden toimesta kymmenien miljoonien eurojen edestä kasvurahaa start-up yrityksille ja nuorille kasvuyrityksille. Sadat piensijoittajat kantoivat kortensa kekoon Suomen tulevaisuuden kasvun varmistamisesta suurempien pääomasijoittajien rinnalla joukkorahoituspalveluiden avulla jälleen päättyneenä vuonna. Odotus on, että joukkorahoitus kiinnostaa niin yrittäjiä kuin sijoittajia myös alkaneena vuonna. Toivottavasti entiseen malliin, sillä joukkorahoituksella kerätyt rahat ovat rahaa yrityksen toiminnan kehittämiseen, kasvattamiseen ja mahdollistamiseen. Pörssimarkkinoilla sen sijaan (pois lukien listautumisannit) sijoittajat vain käyvät kauppaa yhtiöiden osakkeilla keskenään. Siten aitoihin osakeanteihin osallistuminen on myös sijoitus Suomen tulevaisuuteen.

Joukkorahoituksella kiinni yritykseen alkuvaiheesta alkaen

Joukkorahoitus on siis suunnattu valtaosin hyvin aikaisen vaiheen kasvuyritysten oman pääoman ehtoisen, ns. riskirahan, tarpeiden täyttämiseen. Joukkorahoituspalvelun kohdalla puhutaan yleensä ehkä ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta rahoituskierroksesta. Näin ollen sijoittaja pääsee yhtiön elinkaareen huomattavan aikaisessa vaiheessa ja näin ollen onnistuminen sijoituksessa saattaa hyvinkin poikia tuottoja moninkertaisesti, jopa moninkymmmenkertaisesti takaisin. Tuotto-odotuksen vastapainona on suuri riski. Jokainen ymmärtää, että yritys, joka on vasta aloittelemassa toimintaansa, on hyvin hauraassa vaiheessa ja suurin osa joukkorahoitusta saavista start up-yrityksistä tulee epäonnistumaan. Siten, sijoittajan on hyvä tuntea riskiprofiilinsa ja sijoittaa joukkorahoituskohteisiin hajautetusti, jolloin yksi epäonnistunut sijoitus ei kaada koko hyvää aikomusta.

Osakemarkkinoiden heilunta tuo haasteita

Heilahtelevat osakemarkkinat asettavat omat haasteensa rahoituksen keräämisen toimijoille ja rahoitusta tarvitseville yrityksille kuluvana vuonna. Epävarmuuden osakemarkkinoilla arvellaan jatkuvan keväällä. Kuitenkin, tulevaisuuden menestyksen siemenet kylvetään usein juuri epävarmoina aikoina. Menestyneet sijoittajat eivät tarpeettomasti pelkää pientä myräkkää vaan realistisesti arvioivat riskin ja tuoton mahdollisuudet ja mikäli näkevät hyvän kohteen, tekevät sijoituksen. Joukkorahoituskohteet, kasvuyritykset, elävät tulevaisuuden odotuksista ja riskinotosta. Näihin kohteisiin sijoittavat tietävät minkälaisesta riskisijoituksesta on kysymys ja varmasti tulevat jatkossakin olemaan markkinoilla, joilla synnytetään uusia ja ennen näkemättömiä tuotteita, teknologioita ja palveluita. Joukkorahoituksella tai Siltarahan tarjoamilla vaihtoehdoilla kasvuun: Osakeyhtiölaina ja Kasvulaina