Vihdoin noin puolentoista vuoden jälkeen alkaa todellakin näkymään valoa tunnelin päässä, sillä Suomen koronatilanne on pitkästä aikaa taas parempi kuin aiemmin kesällä ja vuoden alussa. Rokotusohjelmat ja -kattavuudet ovat jo niin hyvällä mallilla, että taudista on saatu puristettua pahin uhka pois. Tarttuvuus on heikentynyt ja myös taudin rajuus. Rokote tuntuu tehoavan. Tämä taas vastaavasti näkyy rajoitusten purkamisena ja rajojen avautumisena. Ulkomaan matkoja on varattu taas syksylle ennätyksellisesti, kun samaan aikaan vielä viime vuonna juuri kukaan ei matkustanut minnekään. Mökki-innostus osoittaa samaan aikaan laantumisen merkkejä, ja suurin etätyöbuumi on myös laantumassa, ja joku käy taas välillä konttorillakin. Talouden puolella nousua on jatkunut jo pidempään rajujen elvytystoimien myötä. Uutta velkaa otetaan silmät kiinni niin paljon, kun vaan saa ja kehtaa. Aikaisemmin muodissa ollut velkakuri on niin eilispäivää, tänä päivänä se on kuningas tai kuningatar, joka ottaa ja saa eniten velkaa haalittua. Aika näyttää mihin tämä uusi velkavillitys johtaa. Toistaiseksi näyttää toki hyvältä, ainoastaan vaan tavarasta ja tekijöistä on paikoin pulaa kuin vanhassa Neuvostoliitossa. Rahaa sen sijaan on vaikka mielin määrin. Ei toki kaikille, mutta noin yleisessä katsannossa.
Suuressa kuvassa koronasta ovat kärsineet ennen kaikkea pienempi yrityssektori ja varsinkin palvelualat - matkailu, tapahtumat ja ravitsemus etunenässä. Tavaroille ja rakennuspalveluille on kyllä riittänyt koko ajan kysyntää kotoiluinnostuksen myötä. Remontteja ja tavarantoimituksia on joutunut sopimaan vasta vuodelle 2022. Veneetkin on revitty käsistä. Näihin eivät rajoitukset ole purreet. Itse asiassa matkailukin on vetänyt hyvin, kun suomalaiset ovat joutuneet lomailemaan kotimaassa runsaiden ulkomaan matkojen sijaan. Ravintolat ja tapahtumatkin odottavat piristyvää, kun patoutunutta kysyntää rajoitusten purkamisten myötä alkaa purkautumaan. Kokonaisuutena talous on porskuttanut erinomaisen hyvin ja ennustetaan myös jatkossa porskuttavan. Inflaatio saattaa olla pienessä nousuriskissä, mutta korkojen ei varmaankaan anneta nousta, vaan sen sijaan elvyttävää rahapolitiikkaa jatketaan nyt ja tulevaisuudessa. Velkatalous on saavuttanut tilan, jossa ryyppyputkea ei oikein pysty enää katkaisemaan, krapula tulisi olemaan liian raju. Siitä ei ehkä ilman isoja ruumiita selvittäisi. Tästä syystä jatkuvan elvytyksen politiikka on toistaiseksi ainoa mahdollinen, vaikka välillä aina varoitellaan, että pitäisiköhän nyt hiukan vähentää elvytystoimia ja jäähdyttää taloutta normaalimmaksi. Tähän markkinat eli juhlakansa reagoi välittömästi aiheuttamalla osake- ja muille omaisuuskohdemarkkinoille turbulenssia. Sehän ei tänä päivänä enää tule kuuloonkaan, vaan markkinat nostetaan kiltisti taas uuteen nousuun pienen niiauksen jälkeen.
Yrityslainojen markkinoilla näemme myös hyvän taloudellisen toimeliaisuuden vaikutuksen. Lainoja kysytään taas paremmin kuin pahimpaan korona-aikaan. Yritysten tulevaisuuden usko on vahva ja rahoitusta uskalletaan taas hakea, koska Suomen koronatilanne on hyvä. Rahoitusta on myös tarjolla hyvin nyt ja lähitulevaisuudessa. Toivottavasti kaikkien yritysten ja asiakkaittemme liiketoimet kehittyvät suotuisasti ja pääsemme laajasti nauttimaan talouskasvun hedelmistä. Siltaraha haluaa olla mukana yrittäjien kumppanina vastaten parhaansa mukaan rahoituksen järjestämiseen online yrityslainojen kautta. Hakuprosessi on hyvin helppo ja vastauksen saa nopeasti. Konttorilla ei tarvitse käydä. Lainavalikoimaa on moniin tarpeisiin. Lyhyitä ja pitkiä, pieniä ja suuria. Tervetuloa asiakkaaksi.