Lakkokevät

Suomella on pitkä historia lakkoilussa, ja tänä keväänä on jälleen menty pitkälle työmarkkinataisteluissa. Lakot ovat laajentuneet kattamaan talouselämälle ja yhteiskuntarakenteelle kriittisiä toimintoja. Yleisesti katsotaan, että nykyhallituksen talouslinja on suurin syypää ennätyksellisille työtaistelutoimenpiteille. Toisaalta hallitus on kuitenkin puun ja kuoren välissä, koska Suomen taloustilanne vaatii sopeutus- ja leikkaustoimenpiteitä. Yhtä kaikki, tilanne on kriittinen ja uhkaa pitkittää talouden lamaa.

Nyt jos koskaan tarvittaisiin kansallista yhteishenkeä ja sovintohalukkuutta, mikä luonnollisesti vaatii kompromisseja kiistojen osapuolilta. Ennen muuta näinä aikoina, kun idän suunnassa on huomattavaa levottomuutta, olisi tärkeää pitää oma pesä ns. puhtaana ja keskittyä yhteishengen kohottamiseen. Vallitseva kehitys on juuri päinvastainen.

Lakot laajentuneet kattamaan yhteiskuntarakenteelle tärkeitä toimialuieta

Lakot ovat laajenneet jo kattamaan merkittävän määrän yhteiskunnan joustavan toiminnan kannalta tärkeitä toimialueita. Päällä olevien lakkojen vaikutukset tuntuvat etenkin viennissä ja teollisuustuotannossa. AKT:n ja JTH:n lakot ovat käytännössä laittaneet Suomen viennin jäihin ainakin parin viikon ajaksi. Myös teollisuudessa lakkoillaan, kun Outokummun ja SSAB:n terästehtaat ovat toimien kohteena. Varovastikin arvioiden lakoista koituu useiden satojen miljoonien eurojen suorat vahingot taloudelle.

Toivottavasti lakkoilun umpisolmu saataisiin purettua mahdollisimman pian. Nykymenolla talouden taantuma pitkittyy ja siten negatiivinen kierre on valmis. Korotuksiin tulee olemaan yhä vähemmän varaa ja jopa työttömyys saattaa lisääntyä. Yhteistyökumppanit varmasti kiikaroivat myös jo luotettavampia yhteistyökumppaneita lakkoalttiiden suomalaisten tilalle. Pitkällä aikavälillä ja etenkin pitkittyessään, lakkoaseen käytöllä on kauaskantoiset negatiiviset vaikutukset. Nykyinen työmarkkinatilanne on siten pahasti umpisolmussa, eikä nopeaa ratkaisua ole odotettavissa, sillä kysymys on vahvasti poliittisesti latautuneesta lakkoilusta. Osapuolet ovat poteroissaan, eikä ratkaisua ole näköpiirissä.

Lakkojen vaikutukset ulottuvat lähes kaikkiin

Pienyrityksille lakkotilanne näyttäytyy joko enemmän tai vähemmän riippuen millä toimialalla operoi. Suorat vaikutukset riippuvat siitä, miten suoraan lakkoilu pysäyttää yrityksen toiminnan kannalta välttämättömiä toimintoja. Laajemmin lakkoilu vaikuttaa kuitenkin lähes koko talouden alueella talouspositiivisuuden vähenemisen kautta. Työntekijöiden tulojen pienenemisen ja kulutuskysynnän heikentymisen kautta, ja ennen kaikkea pessimistisen yleismielialan lisääntymisen kautta. Vaikutukset ulottuvat siten lähes kaikkiin jollain tavoin, joskin monet osapuolet varmasti pääsevät tilanteesta hyvin vähin vaurioin. Kokonaisuuden kannalta tilanne on kuitenkin äärimmäisen haitallinen, ja olisikin toivottavaa, että lakkokierre saataisiin katkaistua ja yhteistuumin alettaisiin ratkomaan Suomen talouden ongelmia ja pyrkimään takaisin toimeliaisuuden kasvattamisen tielle.