« Takaisin ajankohtaisiin

Mihin maailma on menossa?

Kevään vaihtuessa kesään on maailman meno yltymässä koko ajan erikoisemmaksi, vaikka pahimmat korona-ajat ovat (toistaiseksi) takanapäin. Helmikuusta lähtien Ukrainassa on ollut käynnissä Venäjän sotilaallinen erikoisoperaatio, jota jotkut osapuolet myös sodaksi nimittävät. Yhtä kaikki, Ukrainan tapahtumista alkunsa saaneen ketjureaktion kautta Suomi on saanut yhdessä Ruotsin kanssa – ja vieläpä Suomen ollessa aloitteellisempi – jätettyä toukokuussa hakemuksen sotilasliitto Natoon. Vuosikausia Natoa lähinnä vastustettiin ja korkeintaan oltiin kumppaneita ja puhuttiin sivulauseissa Nato-optiosta, mutta nyt sitten uhan konkretisoiduttua konfliktiksi Euroopan alueella toisaalla Venäjän naapurissa, tulikin kiire jäsenyyshakemuksen kanssa. Yhdysvallat toivottaisi kaiketi Suomen ja Ruotsin avosylin liiton jäseniksi, mutta Turkkipa nosti oman kissansa pöydälle ja laittoi ison lusikkansa soppaan väittämällä Suomea ja Ruotsia terrorismia tukeviksi maiksi, joiden tulee muuttaa lainsäädäntöään ja palauttaa kurdiaktivisteja.

No, tästä ymmärrettävästi meni pohjoisen päättäjillä sormet suuhun yllättävän mutkan ilmaantuessa matkaan. Tätä umpisolmua nyt varmaan sitten auotaan lähiajat, jotta jäsenyyden kanssa voitaisiin päästä etenemään. Aika näyttää kuinka käy.

Inflaatio jyllää – varaudu elintason laskuun

Sotilaallinen konflikti Euroopassa ja historiallinen Naton jäsenyyden hakeminen ja sen eteneminen eivät ole ainoita asioita, joita tavallinen Suomen kansalainen joutuu ihmettelemään nykymaailman menossa. Seurausvaikutukset ovat olleet huomattavan voimakkaita. Pitkälti Venäjälle asetettujen pakotteiden myötä ja Koronasta johtuneen massiivisen elvytyksen ja logistiikkaketjujen pettämisen kautta kevään kuluessa jopa aiemmin niin vakaina pidetyissä länsimaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, on ryöpsähtänyt valloilleen inflaatio. Energian ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet rajusti ja myös elintarvikkeet ym. kulutuskorin tuotteet ovat kertaheitolla olleet voimakkaassa nousussa kun samalla palkat ovat pysyneet ennallaan tai nousseet vain hyvin vähän. Jatkuessaan tämä tulee aiheuttamaan taantumaa ja jopa laman. Saman aikaisesti vielä korot ovat lähteneet voimakkaaseen nousuun, ja vaikka ne eivät vielä erityisen korkealla olekaan, suunta ja vauhdin nopeus huolestuttavat. Korkosuojaukset ovat alkaneet käydä kaupaksi. Viime vuoden asuntomarkkinoilla olleet eivät ole tottuneet, että korko voisi olla positiivinen. Siten asuntojen hinnat ovat nousseet kiivaasti kun niitä ovat ostaneet hyvin halvalla lainarahalla sekä asunnon tarvitsijat, että asuntosijoittajat. Etenkin jälkimmäisillä voivat koittaa laihemmat ajat, kun lainan kustannukset ovat nousussa, kiinteistön hoitokustannukset ovat nousussa ja vuokrat sekä vuokrausasteet laskussa. Yhtälö on pelottava. Aika näyttää miten talouden ja kiinteistömarkkinoiden käy. Ainakin osakemarkkinat ovat siirtyneet jo pitkin kevättä ennakoimaan taantumaa ja suunta on ollut voittopuolisesti laskusuuntainen yleisen epävarmuuden lisäännyttyä merkittävästi.

Kuka on maksumies? – Suomalainen yrittäjä todennäköisesti, nyt ja aina

Suomalaisella pienyrittäjällä tilanne on myös haastava, mikäli kuluttajien ostovoima jatkaa heikkenemistä. Talouden kyllä uskotaan aikaa myöten korjautuvan, mutta toivoa sopii, että edessä ei ole negatiivinen kierre ja stagflaatio. Joka tapauksessa aikaa inflaation, nousevien korkojen ja taantumapelkojen kanssa voi mennä pitkään, vaikka kesällä juhlittaneenkin railakkaasti koronarajoitusten päättymistä. Näissä oloissa moni yrittäjä tarvitsee yrityslainaa tai muuta rahoitusta vaikeimpien aikojen yli selvitäkseen. Olemme tukena, kuten jo monena vuonna. Onnea kaikille ja hyvää kesää!