Ajankohtaista

Siltaraha Oy Suomen Fintech start-up listalla korkealla

16 elokuun, 2019

Helsinki Fintech Farmin vuotuinen listaus suomalaisista Fintech-toimijoista on julkaistu, ja Siltaraha pitää tämän vuoden listalla sijaa 8.

Liiketoimintajohtaja Pekka Pursiaisen kommentit: Kiitos kuuluu asiakkaille, omistajille ja hallitukselle, erityisesti sen pj.lle Sami Järviselle sekä yhteistyökumppaneille. Liiketoiminta kasvoi hyvin vuonna 2018 verrattuna aikaisempaan vuoteen, ja kasvu jatkuu myös vuoden 2019 aikana. Lue lisää

Markkinatilanne muuttumassa myös yrittäjälle

21 maaliskuun, 2019

Viime viikkoina on saatu seurata jo vuosia nousseiden pörssien alamäen alkua. Tällä viikolla alamäki näyttää voimistuneen entisestään; samalla kun Yhdysvaltojen korot ovat olleet selvässä nousuputkessa. Markkinasentimentti tuntuu nyt lopulta olevan selvässä muutosvaiheessa pitkän positiivisen jakson jälkeen. Tämä tulee näkymään myös keskiverto yrittäjälle todennäköisesti siten, että rahoituksen saatavuus tulee lähiaikoina pankkien taholta kiristymään ja myös korkoihin tulee painetta. Mikäli asuntomarkkinatkin vielä pettäisivät, niin pankkien varovaisuus luultavasti lisääntyisi entisestään. Toki, nytkään ei pankeista juuri vakuudettomana lainaa saa, eli siinä mielessä ei suurta muutosta.

Lue lisää

Joukkorahoituksella kasvurahoitusta

8 tammikuun, 2019

Viime vuosi päättyi osakemarkkinoilla mollivoittoisesti, mutta joukkorahoitus jatkaa duurissa. Vuoden 2018 aikana maaliin vietiin eri toimijoiden toimesta kymmenien miljoonien eurojen edestä kasvurahaa start-up yrityksille ja nuorille kasvuyrityksille.

Lue lisää

Vaihtoehtorahoitus yleistyy ja markkinat kehittyvät

7 helmikuun, 2018

Vaihtoehtorahoitus on suhteellisen uusi, mutta kehittyvä alue myös meillä Suomessa. Viimeisen 2-3 vuoden aikana on nähty ennätysmäärä uusia yritysrahoituksen vaihtoehtoja tulevan pienyrittäjien ja vähän suurempienkin ulottuville vastaamaan joustavasti erilaisiin rahoitustarpeisiin. On esimerkiksi joukkorahoitusta sekä osake- että velkamuotoisena. Erilaisia suurempia vakuudellisia lainajärjestelyitä ja pienempiä online-lainoja alle 24 tunnin käsittelyajoilla. Edullisempaa, mutta hitaampaa ja hankalampaa vertaislainapalvelua jne. Pankkisääntelyn edelleen kiristyessä ja sijoitusrahan etsiessä yhä kiivaammin korkeita korkotuottoja, tulee kehitys jatkumaan edelleen kiihtyvänä. Suomalainen lainsäädäntö, yritysten maksutapojen luotettavuus ja laajasti saatavilla olevat asiakastietokannat mahdollistavat todellisten FinTech-läpimurtojen tapahtuvan juurikin yritysrahoituksen sektorilla.

Lue lisää

Vaihtoehtoinen yritysrahoitus vahvassa kasvussa

15 marraskuun, 2017

Finanssiteknologia (FinTech) on mullistamassa kulutusrahoituksen lisäksi myös yritysrahoitus – markkinoita. Vaihtoehtoinen rahoitusmalli on todella vahvassa kasvussa. Markkinoille on tullut eri puolilla maailmaan lisääntyvässä määrin vaihtoehtoisia lainaratkaisujen tarjoajia, jotka pystyvät operoimaan nopeasti ja suoraan verkon yli hyödyntäen laajoja tietokantoja ja uusimpia teknologioita, Big Dataa, Blockchainia ym.

Tarjonnan kasvun myötä myös sijoittajat ovat löytäneet nämä toimijat ja tarjoavat rahoitusta järkevin ehdoin. Tämä taas näkyy lainan tarvitsijoiden ehtojen parantumisena. Perinteinen pankkiperusteinen rahoitus on ollut finanssikriisin jälkeen laskussa, mutta markkinat ovat korjanneet tilannetta. Se on ollut mahdollista tuomalla yrityksille vaihtoehtoiseksi rahan lähteeksi online-lainanantajat ja vertaislainarahoituksen.

Lue lisää