5 syyskuun, 2023Ajankohtaista, pk-yritysrahoitus, Siltaraha, Talous
Taas on aika, kun voi todeta, että syksy on saapunut runsaiden sateiden kera. Suomen lyhyt kesä alkaa olla jo takanapäin. Kalenterinkin mukaan alkaa jo syyskuu. Mennyt kesä oli kelien puolesta hyvin tavanomainen, vähän helteitä ja paljon epävakaista. Talouden puolella kesän aikana kantautui valitettavasti valtaosin negatiivista viestiä. Korot jatkavat korkealla, samoin inflaatio. Kulutuskysyntä on jatkunut vielä kohtuullisella tasolla, mutta asuntomarkkinat ja rakentaminen ovat jäissä.
Lue lisää 29 syyskuun, 2022Ajankohtaista, Inflaatio, korko, Talous
Aina siitä lähtien kun alkuvuonna 2020 maailmaa alkoi runtelemaan koronakriisi, ollaan pallollamme eletty ikään kuin erityisolosuhteissa. Korona ensin tuli useampana aaltona ja varianttina ja kun viimein alettiin päästä taudin kanssa voitolle, niin samoihin aikoihin helmikuussa tänä vuonna alkoi Venäjän – Ukrainan konflikti tai Venäjän erityisoperaatio, miten vaan, joka on jatkunut ja laajentunut näihin päiviin asti, ja pahin lienee vielä näkemättä.
Lue lisää 2 kesäkuun, 2022Ajankohtaista, elvytys, Inflaatio, stagflaatio, Talous, Työttömyys
Kevään vaihtuessa kesään on maailman meno yltymässä koko ajan erikoisemmaksi, vaikka pahimmat korona-ajat ovat (toistaiseksi) takanapäin. Helmikuusta lähtien Ukrainassa on ollut käynnissä Venäjän sotilaallinen erikoisoperaatio, jota jotkut osapuolet myös sodaksi nimittävät. Yhtä kaikki, Ukrainan tapahtumista alkunsa saaneen ketjureaktion kautta Suomi on saanut yhdessä Ruotsin kanssa – ja vieläpä Suomen ollessa aloitteellisempi – jätettyä toukokuussa hakemuksen sotilasliitto Natoon. Vuosikausia Natoa lähinnä vastustettiin ja korkeintaan oltiin kumppaneita ja puhuttiin sivulauseissa Nato-optiosta, mutta nyt sitten uhan konkretisoiduttua konfliktiksi Euroopan alueella toisaalla Venäjän naapurissa, tulikin kiire jäsenyyshakemuksen kanssa. Yhdysvallat toivottaisi kaiketi Suomen ja Ruotsin avosylin liiton jäseniksi, mutta Turkkipa nosti oman kissansa pöydälle ja laittoi ison lusikkansa soppaan väittämällä Suomea ja Ruotsia terrorismia tukeviksi maiksi, joiden tulee muuttaa lainsäädäntöään ja palauttaa kurdiaktivisteja.
Lue lisää 26 huhtikuun, 2022Ajankohtaista, Inflaatio, korko, Lama, Talous, yritysrahoitus
Viime päivien ja viikkojen polttavin puheenaihe ja spekulaation kohde on ollut kysymys Natoon menosta. Ymmärrettävästi näin, sillä Suomi on aina luottanut ns. puolueettoman maan statukseensa ja nyt Venäjän toimet vaikuttavat niin arvaamattomilta, että aiempiin arvioihin ei ole enää luottamista. Suomi on perustanut puolustuksensa toisaalta vahvoihin puolustusvoimiin ja hyviin väleihin itänaapurin kanssa. Muualta uhkaa ei oikeastaan ole enää koettukaan tulevan. Toisaalta vahvatkaan puolustusvoimat eivät välttämättä anna suojaa idän suurvaltaa ja sen massiivista sotakoneistoa vastaan. Tästä syystä on alkanut suuret mittaluokat saavuttanut Nato-keskustelu. Kansalaisten mielipidettä on selvitelty lähes päivittäin ja kansanedustajien kantoja tivailtu. Puolueista Kokoomus on saanut huimaa nostetta ihan vaan olemalla Natoon kaikista myönteisesti suhtautunein puolue. Suomi näyttää nyt siis menevät kovaa kyytiä Natoa kohti ja samalla vaikuttaisi myös jo puolustusvoimansakin kertaalleen lakkauttanut Ruotsi menevän ehkä jo samalla ovenavauksella tai viimeistään seuraavalla.
Lue lisää 1 maaliskuun, 2022Ajankohtaista, Inflaatio, Talous
Kauaa ei ehtinyt kulua vuoden vaihtumisesta, niin koronakurimuksen keskelle saatiin jo uutta kauhisteltavaa. Epäuskosta huolimatta Venäjä lopulta toteutti uhkauksensa ja hyökkäsi Ukrainaan. Sota syttyi. Siinä on kansalaisille kerrassaan lisää pureskeltavaa, kun juuri on pari vuotta tullut koronan kanssa painittua. Sotatilaa ei todellakaan ollut kaivattu tähän kohtaan, eikä toki muutenkaan, mutta juuri kun oltaisiin ponnistamassa koronan suhteen vähän väljemmille vesille, niin uutta kriisiä on jo tarjolla. Tämä nyt alkanut sota koskee Eurooppaa ja Suomea huomattavan läheisesti, eikä asialta tietenkään voi silmiä ummistaa. Ratkaisevaa on nyt miten lännen talouspakotteet purevat ja miten Venäjä reagoi? Suomessa rajanaapurina ei turhaan olla huolissaan. Toivotaan todella, ettei kriisi eskaloidu kolmanneksi maailmansodaksi. Riski tähän on olemassa.
Lue lisää